Koronatestien ja palvelupuhelimien ruuhkautuminen on herättänyt keskustelun siitä, onko Suomen valitsema testaus- ja jäljitysmenetelmä oikeanlainen. Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) puolusti hallituksen koronastrategiaa Jyväskylässä tänään.
– Hallitus on keskustellut tästä pikkutunneille, emmekä näe muuta vaihtoehtoa kuin testata kaikki, joilla on vähänkin oireita, Kiuru totesi Ylelle sote-maakuntakiertueellaan Jyväskylässä keskiviikkona.
Kiuru kertoo, että hallitus tiedottaa myöhemmin tänään koronastrategiastaan. Viesti on siis se, että vähäistenkin flunssaoireiden takia on syytä mennä koronatestiin.
– Kukaan ei saa jäädä hoitamatta sen takia, että meillä ei olisi resurssia testata kaikkia, joilla on oireita, Kiuru sanoo.
Ministerin mukaan Suomessa ei voida ottaa sitä riskiä, että korona leviää sen takia, että ihmiset eivät mene testeihin.
Kiurun mielestä tämänhetkisessä tilanteessa näkyy se, että kunnat eivät ole osanneet varautua testimäärien kasvuun. Hän arvelee ruuhkautumisen johtuvan osittain myös siitä, että hoitohenkilöstöä on vielä paljon lomilla.
Ministeri sanoo, että testijonon vauhdittamiseksi testausresursseja on lisättävä ja työhön tarvitaan kaikkien alan toimijoiden yhteistyötä.
Krista Kiuru toisti Jyväskylässä pääministeri Sanna Marinin (sd.) aiemman lupauksen siitä, että valtio korvaa koronatestauksen aiheuttamat kulut kunnille.