Päiväkodit ovat täyttyneet lomien jälkeen ja flunssakausi on alkanut. Korona-arjen hankaluudet alkavat olla totisinta totta lapsiperheissä.
– Rankka syksy on tulossa sekä päiväkodeissa että perheissä, huokaisee Vaasan kaupungin varhaiskasvatusjohtaja Anne Savola-Vaaraniemi.
Päiväkotiin ei saa viedä lapsia, joilla on vähäisiäkin koronavirustartuntaan viittaavia oireita eli hengitystieinfektio-oireita. Sama ohje koskee kouluja.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ohjetta on lisäksi tulkittu niin, että kaikkien oireisten lasten on syytä olla kotihoidossa siihen saakka kunnes mahdollinen koronavirustartunta on suljettu pois testeillä.
Lue myös: Nuhaisten lasten koronatestaus pistää perheet lujille – allergialapsen äiti: "Kaksivuotiaalle annetaan kuutta lääkettä joka ilta, jotta voi mennä päiväkotiin"
Perheiden kannalta tilanne on haastava varsinkin silloin kun koronatestiin pääsyä ja testin tuloksia joutuu odottamaan useita päiviä. Miten lasten hoito järjestetään? Kuinka pitkään vanhemmat voivat voivat olla töistä pois hoitamassa lapsia?
Kerro kokemuksesi tämän jutun lopussa.
Yhdeksän päivää odottelua
Vaasalaisen Hanna Sandelinin perheessä on jo huomattu, että koronatestiin ei ole aivan helppo päästä. Perheen 10-vuotias poika sai hengitystieinfektio-oireita puolitoista viikkoa sitten. Myös 12-vuotias sisar ja isä alkoivat oireilla. Testiin pääsyä perhe joutui odottamaan yli viikon.
Ensin lähetteen kirjoittamista siirrettiin päivästä toiseen, kun odotettiin alkavatko oireet helpottaa. Lopulta lähete saatiin, mutta se ei syystä tai toisesta lähtenyt terveyskeskuksesta eteenpäin.
Lopulta tilanne selvisi, kun perheen oma terveysasema aukesi. Isä, poika ja tytär saivat pikalähetteen testiin. Hanna Sandelin itse ei päässyt testiin, koska hänellä ei ole ollut oireita.
Kun pojan ensioireista on kulunut aikaa yhdeksän päivää, perhe odottelee vielä testin tuloksia.
– En syytä hoitajia, tiedän että siellä on resurssipula, mutta yllätyksenähän tämän ei pitänyt kenellekään tulla, huomauttaa Sandelin.
Ylen tekemöä selvitys osoittaa, että koronavirustestaus ruuhkautuu ympäri Suomea. Yhtenä syynä on se, että testiin hakeutuu nyt monilla alueilla paljon lapsia ja lapsiperheitä.
Lue seuraavaksi: Flunssaiset lapset venyttävät koronatestiresurssit äärirajoille –terveydenhuollossa toivotaan muutosta ohjeisiin
Viikon varrella Sandelinit ovat nähneet, että systeemi on pahasti kuormittunut. Puheluihin ei vastata, jonotusajat ovat pitkiä ja takaisinsoittoja joudutaan odottelemaan tuntikausia.
– Tässä tilanteessa testaamiseen pitäisi olla parempi valmius. Meille on ollut yllätys, että hankaluuksia on näin paljon.
"Siitä se kierre lähti"
Kokkolalaisen Päivi Pessisen perheessä sairastaminen alkoi elokuun toisella viikolla. 11-, 9- ja 6-vuotiaista lapsista ensimmäiseksi flunssa iski vanhimpaan.
– Siitä se kierre lähti ja olihan se tiedettävissä, että kaikki se käy läpi vaikka kuinka esteltäisiin, kertoo Päivi Pessinen.
Pessisen perheessä molemmat vanhemmat ovat töissä. Kun lapset sairastavat, kotiin heitä hoitamaan jää yleensä äiti. Päivi Pessinen on töissä kaupan kassalla. Hän kiittelee työnantajaa ymmärtäväisestä suhtautumisesta.
– Keväälläkin, kun lapset olivat kotona, sain tehdä iltavuoroja.
Päivi Pessinen myöntää, että syksy huolettaa, kun päiväkodista ja koulusta joutuu olemaan pois pientenkin oireiden takia.
– Tottakai sitä jokainen vanhempi miettii, että pääseekö töissä olemaan ollenkaan. Tässä tilanteessa mummua ja pappaakaan ei voi pyytää avuksi, kun heillä ikää on jo sen verran, että riski olisi heille isompi.
Pessiset saivat nopeasti varmistuksen, että tämänkertaisessa taudissa kysmys ei ollut koronasta. Perheen esikoinen pääsi testiin ilman odottelua ja tulos oli negatiivinen.
– Muita ei tarvinnut testata. Oletus oli, että meillä kaikilla on sama tauti.
Päivi Pessinen kiittelee nopeaa testiin pääsyä.
– Meille sanottiin, että joko testiin heti tai sitten pitää olla kotona siihen saakka kunnes ollaan terveitä. Oli helpotus saada tietää, että ei ole koronaa.
Viesti on mennyt perille
Alkusyksy on usein normaaliaikoinakin hankalaa aikaa lapsiperheissä, kun virukset leviävät päiväkodeissa ja kouluissa ja lapset ovat sairaina vuoron perään. Kun yksi virus selätetään, seuraava odottaa jo nurkan takana.
Nyt korona lisää vaikeuskerrointa huomattavasti.
Tiukat rajoitukset näkyvät jo päiväkodeissa.
– Vaikea kuitenkin sanoa, onko poissaoloja normaalia enemmän. Tämä on sitä aikaa, jolloin joka vuosi sairastetaan paljon, selvittää varhaiskasvatusjohtaja Anne Savola-Vaaraniemi Vaasasta.
Savola-Vaaraniemen mukaan lasten vanhemmat ovat ymmärtäneet hyvin tilanteen.
– Viesti on mennyt perille. Oireisia lapsia ei ole tuotu hoitoon, hän toteaa.
Varhaiskasvatuksessa suuri huoli on työvoiman riittävyydestä. Rajoitukset koskevat myös päiväkotien henkilökuntaa: oireisena ei saa olla töissä. Lisäksi monet päiväkotien työntekijät ovat itsekin pienten lasten vanhempia ja voivat joutua jäämään kotiin lastensa oireilun takia.
Kerro omista kokemuksistasi
Sandelinin ja Pessisen perheissä on jo koettu se, minkälaisia uudenlaisia haasteita aivan tavallisen flunssan sairastaminen tuo korona-aikana.
Minkälaisia kokemuksia sinun perheelläsi on? Onko lasten hoito järjestynyt? Onko koronatestiin ollut helppo vai vaikea päästä? Miten työnantaja suhtautuu poissaoloihin? Mikä tilanteessa huolettaa eniten?
Onko mielessäsi kysymyksiä, joihin haluaisit asiantuntijoilta vastauksia?
Osallistu keskusteluun tämän artikkelin lopussa. Kommentointi on auki lauantaihin 22.8. klo 23.00 saakka. Voit lähettää myös sähköpostia toimittajalle: elina.kaakinen@yle.fi.
Jatkamme Yle uutisissa aiheen käsittelyä.
Lisää aiheesta:
Uusimmat tiedot koronaviruksesta
STM:n kansliapäällikkö Varhila: Päiväkoti ei voi laittaa negatiivista testitulosta paluun ehdoksi, lasten koronaohjeistus ymmärretty väärin
Halpahallin toimitusjohtaja huolissaan koronatestauksen hitaudesta: "Lapset menevät testeihin, sieltä kotiin odottamaan tuloksia ja äidit jäävät hoitamaan lapsia"