Sosiaali- ja terveysministeriössä valmistellaan uutta ravintolatoimintaa koskevaa asetusta siltä pohjalta, että ravintoloiden koronarajoitukset säilyisivät nykyisellään. Epidemiatilanteen ei ole arvioitu muuttuneen niin paljon, että rajoituksia pitäisi lisätä.

Alueellisten koronarajoitusten käyttöönotto näyttää hyvin epätodennäköiseltä.

Vaasan kaupungin terveystoimesta on toivottu, että ravintoloiden aukioloaikoihin ja sisätilojen paikkamääriin voitaisiin tehdä muutoksia. Vaasan sairaanhoitopiirin alueen viidestä viimeisestä tartunnasta kolme on paikallistettu samaan ravintolaan.

– Vajaa kaksi viikkoa sitten meillä oli Vaasa Festival ja naapurikaupungissa Vauhtiajot, joista odotimme, että tartuntoja saattaa ilmaantua. Mutta tartunnat tulivat keskustan baarista, Vaasan kaupungin tartuntataudeista vastaava lääkäri Heikki Kaukoranta toteaa ja uskoo, että lisää tartuntoja ilmaantuu.

Kaukoranta toivoo, että taudin leviämiseen pystyttäisiin puuttumaan paremmin paikallisesti.

"Todellinen uhka tulee ulkomailta"

Alueellisiin rajoituksista päätöksen tekee valtioneuvosto valtioneuvoston yleisistunnossa, sosiaali- ja terveysministeriön esittelystä.

Hallitusneuvos Ismo Tuominen sosiaali- ja terveysministeriöstä toteaa, että ministeriö ei ole tässä vaiheessa esittämässä alueellisia rajoituksia ravintoloiden toimintaan.

Tuominen huomauttaa, että alueellisiin rajoituksiin suhtaudutaan ministeriössä epäilevästi, koska todellinen uhka tulee ulkomailta ja se koskee kaikkia alueita.

Sillä faktalla, kuinka paljon tartuntoja Pohjanmaalla, Uudellamaalla tai Pohjois-Karjalassa on aikaisemmin ollut, siinä tilanteessa, jos joku tulee ulkomailta ja alkaa levittää virusta, Tuominen toteaa.

– En ole ennakoimassa, että ulkomaan tilanne leviää Suomeen, mutta varuillaan pitää olla ja uusia rajoituksia pitää voida saattaa voimaan nopeasti, Tuominen lisää.

Alueellisia rajoituksia Tuominen pitää jopa vaarallisina. Toisessa esimerkissä hän vertailee Uudellamaalla sijaitsevaa Hyvinkäätä ja Kanta-Hämeessä sijaitsevaa Riihimäkeä.

– Niillä on 15 kilometriä välimatkaa, mutta ne ovat eri maakunnissa. Mikäli Uudellamaalla esimerkiksi laitetaan ravintolat kiinni klo 24, niin mikä estää väkeä siirtymästä juhlimaan toiseen maakuntaan. Tämä on juuri se tilanne, mitä ei haluta. Se voi yllyttää jopa ravintolaturismiin, Tuominen kertoo.

Valtioneuvosto päättää asetuksesta ensi viikolla

Tämänhetkinen asetus on voimassa 31.8. saakka. Tämän jälkeen tarvitaan uusi asetus.

– Nyt mietitään, tuleeko kiristyksiä, pidetäänkö samana vai tuleeko lievennyksiä, Tuominen kertoo.

Tuomisen käsityksen mukaan epidemiatilanne on kuitenkin suurinpiirtein sama, mikä se on ollut kesän aikana.

– Valmistelun lähtökohta on, että nykyiset rajoitukset olisivat voimassa vielä ensi kuussa.

Mikäli tilanne pahenee, Tuomisen mukaan nykyinen lainsäädäntö antaa mahdollisuuden nopeaan reagointiin.

– Mikäli epidemiatilanne pahenee ja huomataan, että yökerhoista ja pubeista leviää virusta aamuyön tunteina, niin sitten reagoidaan nopeasti, Tuominen painottaa.

Valtioneuvosto päättää asetuksesta ensi viikon torstaina.

Lue lisää:

Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka ehdottaa hallitukselle Skopjen-lentojen keskeyttämistä – "Tämä on poikkeuksellinen toimi"

Kuluttajavirasto: Jos hallitus peruu Skopjen-lentoja, asiakas on oikeutettu saamaan lipun hinnan takaisin

Uusimmat tiedot koronaviruksesta: Lääkkeiden myyntiin rajoituksia, Suomessa 24 uutta tartuntaa, pääministeri Marin koronatestiin, Ranska määrää kasvomaskit pakollisiksi työpaikoille