Koronatilanteen takia vähentynyt liikenne näkyi ilmanlaadun hetkellisenä parantumisena alkuvuonna myös Suomessa. Liikenteen päästöjen väheneminen aiheutti selkeimmät muutokset kaupunki-ilman typpidioksidipitoisuudessa.

Esimerkiksi Kuopiossa ilman typpidioksidipitoisuus väheni Maaherrankadulla yli 60 prosenttia ja Tasavallankadulla vajaat 30 prosenttia poikkeustilan aikana 18.3–15.6.

Mittaustuloksia verrattiin vuosien 2017–2019 vastaavan ajan tuloksiin.

Kuopion kaupungin ympäristönsuojelutarkastaja Erkki Pärjälä arvioi, että esimerkiksi Maaherrankadun ilmanlaadun parantumista selittää, että asiointiliikenne kirjastoon ja terveyskeskukseen väheni. Pärjälä muistuttaa, että mittausajankohdan sää vaikuttaa osaltaan tuloksiin.

Poikkeustilan päättymisen jälkeen pitoisuudet ovat palanneet lähes entiselle tasolleen.

Selvitys koronan vaikutuksesta ilmanlaatuun tehtiin kuntien, teollisuuden ja Ilmatieteen laitoksen ilmanlaadun seurantatulosten perusteella.