Lappeenrannassa ja Imatralla abiturientit eivät ole ainakaan toistaiseksi siirtymässä etäopetukseen koronavirusriskin vuoksi.

Ylioppilaskirjoitusten turvaamiseksi Helsinki on suositellut kaupungin lukioille, että abiturientit siirtyisivät etäopetukseen tämän kuun lopussa.

Lappeenrannassa ja Imatralla lukio-opetuksen lisäksi kaikki muukin opetus toteutetaan normaalina lähiopetuksena, jossa huomioidaan Eksoten kanssa sovitulla tavalla turvavälit ja hygienia.

Lappeenrannan ja Imatran opetustoimi ovat valmiita siirtämään abiturientit nopeastikin etäopetukseen, jos koronavirusepidemia pahenisi ja Eksote sitä suosittelisi.

Lappeenrannan opetustoimenjohtaja Mari Routti kertoo, että koulut laativat etäopetukseen tai poikkeaviin opetusjärjestelyihin liittyvät varautumissuunnitelmat Lappeenrannassa elokuun aikana. Niiden valmistelun aikana tarkastellaan myös osittaiseen etäopetukseen siirtymisen mahdollisuutta ja mahdollisia hyötyjä.

– Pidämme kuitenkin lähiopetusta lähtökohtaisesti parhaana ratkaisuna. Etäopetukseen siirtymisen perusteet olisivat epidemiaan liittyvät syyt, Routti lisää.

Samaa mieltä on kaupungin opetuspalveluiden päällikkö Minna Rovio.

– Valmisteluita tehdään samaan tapaan huomioiden kaikki oppilaat, opiskelijat sekä henkilöstön. Rauhallisesti ja noudattaen annettuja ohjeita. Teemme yhteistyötä Eksoten tartuntaylilääkärien kanssa, Rovio kertoo.

Yle seuraa koronauutisia niin Suomessa kuin maailmalla. Lue ne tältä sivulta.

Etelä-Karjalaan liittyvät koronavirusuutiset löydät täältä.