Pandemian alkuaikoina Afrikassa varoiteltiin skenaariosta, jossa virus leviää kulovalkean tavoin köyhillä slummialueilla. Nyt tämä pelko saattaa olla toteutumassa lähes 60 miljoonan asukkaan Etelä-Afrikassa.

Jeffrey Mulaudzi vastaa puhelimeen matkatessaan läpi Alexandran slummin eteläafrikkalaisessa miljoonakaupungissa Johannesburgissa. Normaaliaikoina Mulaudzi vie turisteja pyöräilyretkille Alexandrassa, mutta pandemian takia työt ovat loppuneet kokonaan.

– Olen menossa kavereiden luo, täällä on tosi paljon ihmisiä liikkeellä, hän sanoo illansuussa.

Ystävien tapaaminen ei vielä muutama viikko sitten olisi ollut niin yksinkertaista. Etelä-Afrikka asetti maailman tiukimpiin kuuluvia rajoituksia pysäyttääkseen koronaviruksen leviämisen maaliskuun loppupuolella.

Pandemian alkuvaiheessa muun muassa kiellettiin sekä tupakan että alkoholin myynti. Ulkona sai käydä vain ostamassa ruokaa ja lääkkeitä. Sotilaat liikkuivat kaduilla valvomassa rajoituksia.

Lue lisää: Etelä-Afrikassa alkoholin täyskielto on vapauttanut lääkäreitä koronaviruksen hoitoon – Ryyppäämisestä johtuvat sairaalakäynnit vähentyneet yli puolella

Toukokuussa poistettiin tupakanmyyntikielto, ja muutama viikko sen jälkeen alkoholia sai taas ostaa. Kaupat aukesivat ja ihmiset menivät takaisin töihin, Mulaudzi kertoo.

Sen jälkeen koronatartuntojen määrä ampaisi nousuun, ja nyt alkoholin myynti on jälleen kielletty. Etelä-Afrikassa tartunnat kasvavat nyt 10 000:lla päivässä.

Yli kolmasosa Etelä-Afrikan yli 400 000 vahvistetusta tartunnasta on rekisteröity Gautengin provinssissa, missä suurkaupunki Johannesburg sijaitsee.

“Emme voi vain istua sisällä”

Jeffrey Mulaudzi laittaa videopuhelun päälle ja piipahtaa ystävänsä Lebogang Mashabelan luona.

Nuori nainen istuu sängyllään kaksivuotias poika sylissään. He asuvat yhdessä pienessä huoneessa, missä sekä nukutaan että laitetaan ruokaa.

Vessat, vesipisteet ja suihkut ovat koko naapuruston yhteiskäytössä, ja täällä asutaan todella tiheästi.

Mashabelalle oli suuri helpotus, kun rajoituksia purettiin.

– Meille oli todella hankalaa noudattaa rajoituksia. Emme pärjää pysymällä sisällä, minä en voinut vain istua tässä huoneessani, hän sanoo.

Mashabela on juuri valmistunut koulusta mutta on työtön. Nyt koronan takia töitä ei voi edes hakea.

Nuorisotyöttömyys Etelä-Afrikassa nousi ennätyslukuihin vuoden alussa. Lähes 60 prosenttia nuorista on työttömiä. Tämä on valtava ongelma etenkin slummialueilla, missä monet elävät kädestä suuhun ilman mitään säästöjä.

Mashabelaa pelottaa, että tartuntaluvut ovat nyt niin rajussa nousussa. Eteläisellä pallonpuoliskolla on talvi, ja hän on kuullut, että virus viihtyy kylmästä.

– Tiukimpien rajoitusten aikaan paikallisbusseihin ei saanut mennä liian monta, mutta nyt bussit ovat täynnä ja hinnat korkeita, Mashabela sanoo.

Myös ruoan hinta on noussut, ja slummien asukkailla ei ole mahdollisuutta tehdä töitä kotoa käsin tai varaa jäädä pois töistä.

Töistä pois jääminen voi tarkoittaa arvokkaan työpaikan menettämistä. Bussiin on pakko mennä.

Kuolleita saattaa olla moninkertaisesti

Etelä-Afrikassa kuolleita on tartuntojen määrään nähden vähän. Muissa maissa on ollut vähemmän COVID-19-tartuntoja mutta enemmän kuolemia.

Keskiviikkona julkaistun Etelä-Afrikan lääketieteellisen tutkimusneuvoston raportin mukaan kuolleiden todellinen määrä saattaa olla paljon suurempi.

Toukokuun alun ja heinäkuun puolivälin välisenä aikana on maassa on ollut yli 17 000 luonnollista kuolemaa enemmän kuin aiempina vuosina. Kasvua on lähes 60 prosenttia.

Pandemian varhaisemmassa vaiheessa kuolintapausten kokonaismäärät lähtivät jopa laskuun Etelä-Afrikassa, mikä saattoi johtua rajoitustoimenpiteistä.

Se on nyt muuttunut.

Nousua saattaa selittää se, että ihmiset kuolevat koronaan kotonaan. Kaikkien yhteenlaskettujen kuolemien kasvu voi johtua myös siitä, että maan terveydenhuolto on juuri nyt keskittynyt koronaan.

Tämä tarkoittaa, että moni esimerkiksi hivistä, tuberkuloosista tai muista sairauksista kärsivä ei välttämättä saa tarvitsemaansa hoitoa.

Osa potilaista saattaa esimerkiksi vältellä lääkäriä koronavirustartunnan pelosta.

Hallitus joutuukin jatkuvasti tasapainoilemaan viruksen riskien ja toisaalta rajoitustoimien aiheuttamien vahinkojen välillä.

Ilman nettiä on hankalaa saada tietoa

Jeffrey Mulaudzi soittaa nopeasti jälleen videopuhelun. Hän on tullut ystäviensä Mlungizin ja Ndovhan luo.

He vilkuttavat kameralle.

Pian videoyhteys pitää katkaista, sillä sähköt ovat poikki eikä ole tietoa siitä, milloin puhelinta voi taas ladata.

Vaikka tartuntaluvut ovat hälyttäviä, Mlungizi ja Ndovha ovat enemmän huolissaan siitä, miten pandemia tulee vaikuttamaan tuleviin sukupolviin.

Heidän vanhempansa elivät rotusorron aikana ja taistelivat sen puolesta, että nykypäivän nuoret saisivat koulutuksen. Nyt koulut ovat jälleen kiinni, ja kokonainen sukupolvi saattaa ottaa askelia taaksepäin.

– Nyt ei kannata itkeä meidän takiamme, vaan seuraavan sukupolven, Mlungizi sanoo.

Vaikka Mlungizi ja Ndovha tukevatkin tietyssä määrin rajoitustoimenpiteitä, heitä ärsyttää hallituksen holhoava asenne.

– He kohtelevat meitä sätkynukkeina, eivät kansalaisina. He voisivat selittää enemmän siitä, miten virus toimii. Nyt tiedämme, että pitää pestä kädet, pitää etäisyyttä, käyttää maskia ja mitkä oireet ovat, ei muuta, Mlungizi sanoo.

Ndovhu toteaa, että hän tietää, miten hiv toimii ja mikä se on, mutta samanlaista tietoa ei koronaviruksesta ole hallitukselta tullut.

Jos saisimme parempaa tietoa, olisimme ehkä paremmin turvassa, hän sanoo.

Jeffrey Mulaudzi sanoo, että tietoa on vaikea etsiä, sillä vain muutamalla prosentilla Alexandran asukkaista on pääsy internetiin.

– Etelä-Afrikka on yrittänyt käyttää Kopioi ja liitä -strategiaa, missä tehdään täsmälleen kuten Euroopassa on tehty. Se ei toimi täällä, hän sanoo.

Maailmanpolitiikan arkipäivää -ohjelma heinäkuussa Afrikassa ja Afrikasta

Maailmanpolitiikan arkipäivää -ohjelma keskittyy heinäkuussa Afrikkaan.

Teemasarjassa kuultiin 4.7. Afrikka-komissaari Jutta Urpilaisen haastattelu EU:n ja Afrikan yhteistyöstä ja 11.7. Afrikan tukijoista koronapandemian jälkeen. Sarjan päättää 2.8. ohjelma naisten oikeuksien ja terveyden kehittymisestä Afrikassa.

Afrikka on heinäkuussa teemana myös Yle Radio 1:ssä. Katso Afrikka-aiheiset ohjelmat tästä.

Voit keskustella aiheesta sunnuntaihin kello 23:een saakka.

Lue lisää:

Etelä-Afrikassa kiellettiin jälleen alkoholin myynti – sairaalapedit halutaan koronapotilaiden käyttöön

Etelä-Afrikassa alkoholin täyskielto on vapauttanut lääkäreitä koronaviruksen hoitoon – Ryyppäämisestä johtuvat sairaalakäynnit vähentyneet yli puolella

Ihmisten eristämisestä voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä Etelä-Afrikassa – nuoret kertovat Ylelle, miten työt menivät eikä ruokaan ole varaa