– Surullinen näky, Finnairin toimitusjohtaja Topi Manner sanoo katsellessan pääkonttorin ikkunasta kentällä seisovia koneita. Koneiden pitäisi olla ilmassa tuomassa liikevaihtoa.
Koronaviruspandemia pysäytti Finnairin toiminnan jokseenkin kokonaan toisella vuosineljänneksellä. Liiketappio oli ennakoidusti 174 miljoonaa euroa. Edellisvuonna samaan aikaan liiketulos oli 47,2 miljoonaa euroa plussalla. Toipuminen on hidasta.
Lentokentällä on kuitenkin Mannerin mukaan päivä päivältä enemmän elonmerkkejä, kentällä kulkee nyt päivittäin 5 000–6 000 Finnairin matkustajaa.
– Heinäkuussa on lennetty noin 25 prosenttia niistä lennoista, jotka lennettiin vuosi sitten heinäkuussa. Syyskussa kasvatetaan lentojen määrä 50 prosenttiin viime vuoden syyskuun lennoista.
Manner ennakoi, että matkustajamäärät palaavat vuoden 2019 tasolle 2–3 vuodessa.
– Tulemme olemaan 2–3 vuoden ajan, kun Finnairia uudelleenrakennetaan, pienempi lentoyhtiö kuin mitä aiemmin ollaan oltu.
Toimitusjohtajan mukaan jokaisen lennon pitää kattaa sen tuomat suorat kulut, siksi toimintaa käynnistetään vähitellen.
Henkilökunnalle toiminnan kutistuminen tarkoittaa vähintäänkin pitkiä lomautuksia mutta todennäköisesti myös vähennyksiä.
– Me emme voi poissulkea tässä äärimmäisessä kriisissä myöskään irtisanomisia, voi olla että joissakin osissa organisaatiota niitä tullaan tarvitsemaan, kun sopeutetaan toimintaa.
Finnairin henkilöstöä on ollut lomautettuna koronakriisin aikana. Esimerkiksi lentäjistä 60 prosenttia on lomautettu kesä–heinäkuussa, ja lisäksi osa on samaan aikaan lomalla. Osaa lennoista operoi Finnarin yhteistyökumppani Norra pienemmillä koneilla.
– Lomautukset tulevat valitettavasti olemaan joiltakin osin pitkiä.
Vahvaa rahoitusasemaa pönkittää valtio
Myös lentokoneita tarvitaan toipumisaikana vähemmän, osa parkkeerataan pitkäaikaisesti.
Finnair hakee vahvistusta rahoitusasemaansa lentokoneiden myynti- ja takaisinvuokrausjärjestelyillä.
Osakeanti tosin jo kasvatti yhtiön pääomaa 500 miljoonalla eurolla.
– Finnairilla on vahva, lähes miljardin euron kassa tällä hetkellä ja terve tase. Se mahdollistaa sen, että me tulemme myöskin pitkittyneen kriisin tilanteessa menemään tämän yli.
Valtio osallistui Finnairin suurimpana omistajana osakeantiin 280 miljoonalla eurolla. Valtio on varannut 700 miljoonan euron suuruisen tuen Finnairin pääomittamiseen koronakriisin takia.
Valtion tukea ei kytketty maakuntalentojen jatkamiseen, vaikka monet kansanedustajat niin vaativat. Asiasta nousi poru, kun vähäisen kysynnän takia Finnair lopetti kesältä lennot Joensuuhun, Jyväskylään, Kajaaniin, Kemiin ja Kokkolaan.
Mannerin mukaan vain harva lentoyhtiö kykenisi nyt investoimaan, mutta Finnairilla siihen olisi mahdollisuus. Yhtiö keskittyy kuitenkin vielä sopeuttamistoimiin.
Yhtiö tavoittelee 80 miljoonan euron pysyviä kustannussäästöjä vuoteen 2022 mennessä. Mannerin mukaan aikataulussa pysytään.
"Matkustaminen on perustarve"
Kilpailutilannetta helpottaa jonkin verran se, että lentoyhtiöt Ryanair ja Norwegian ovat vähentäneet Helsingin-liikennöintiä. Ne ovat keskittyneet runkoreiteilleen ja vähentäneet reuna-alueiden lentoja.
Manner uskoo, että lentäminen palaa ennalleen pitkähkön siirytymäkauden jälkeen. Ja on vielä kasvuala.
– Matkustaminen on ihmiselle perustarve, se että pääsee näkemään, kokemaan ja aistimaan uusia asioita. Me nähdään se nyt jo asiakkaiden varauskäyttäytymisessä. Heti kun matkustusrajoituksia tietylle reitille puretaan, niin varaukset lähtevät nousuun.
Palataanko kaikille reiteille?
– Se riippuu siitä, miten kysyntä palaa. Me tietenkin toivomme, että voimme palata mahdollisimman suurelle osalle reiteistä.
Seuraavien kuukausien kehitys riippuu Mannerin mukaan virustilanteen kehityksestä sekä matkustusrajoitusten purkamisen aikataulusta.
Finnairin koronakuukaudet:
Lue aiheesta lisää:
Finnair 174 miljoonaa euroa tappiolla, Stockmannin tulos romahti, Sanomakin vajosi – Yle seurasi tulospäivää
Finnairin yt:t päätökseen: lomautukset jatkuvat ensi kevääseen asti
Matkustamohenkilökunta raivostui Finnairille: osalla aukeavista kaukolennoista ulkomaista työvoimaa, vaikka Helsingissä lomautukset jatkuvat
Ministeri Tytti Tuppurainen Finnairin tuesta: "Siihen ei voi sitoa mitään ehtoja" – Valtio haluaa auttaa lentoyhtiön yli kriisistä
Finnair torppaa vihjailun valtiontuen ehdoista: Pörssiyhtiönä teemme päätöksemme itse – toimitusjohtaja toivoo liikenteen palautuvan
Finnair saattaa lopettaa lennot monille maakuntakentille ainakin vuodeksi – Kulmuni muistuttaa: "Eduskunta käsittelee 700 miljoonan tukea"