Yhdysvallat ei presidentti Donald Trumpin mukaan halua uutta asevarustelukilpailua Venäjän ja Kiinan kanssa. Trump kertoi kantansa torstaina käymässään puhelinkeskustelussa Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa.

Trump sanoi haluavansa välttää kalliin asevarustelukilvan ja toivovansa aserajoitussopimuksen edistymistä neuvotteluissa Wienissä.

USA haluaisi Kiinan mukaan uuteen Start-sopimukseen, jolla rajoitetaan ydinaseiden määrää. Kiina on aiemmin sanonut olevansa kiinnostunut sopimuksesta, jos USA suostuu leikkaamaan ydinaseidensa määrän sen tasolle.

Yhdysvaltain ja Venäjän presidentit keskustelivat puhelunsa aikana myös koronavirustilanteesta ja maailmantalouden avaamisesta.

Sekä Kreml että Valkoinen talo ovat tiedottaneet puhelinkeskustelun sisällöstä.

Venäjän mukaan asialistalla oli myös Iranin ydinsopimus. Kremlin mukaan molemmat olivat samaa mieltä siitä, että alueellisen vakauden ja ydinsulkujärjestelmän turvaamiseksi tarvitaan yhteisiä ponnistuksia.

Valkoinen talo ei maininnut puhelun Iran-osuutta.