Venäjällä kehitettävä koronavirusrokote on saamassa maan viranomaisten hyväksynnän elokuussa, väittää Venäjän kansallisen sijoitusrahasto RDIF:n johtaja Kirill Dmitriev uutistoimisto Reutersin mukaan.

Dmitriev on mukana koordinoimassa Venäjän rokotehanketta. Hänen mukaansa koronarokotteen antaminen venäläisille on määrä aloittaa syyskuussa.

Jos asia toteutuisi aikataulussa, niin kyseessä olisi maailman ensimmäinen hyväksynnän saanut koronaviruksen vastainen rokote.

Venäjä kehittää rokotettaan Gamalein tutkimuskeskuksessa Moskovassa.

Tutkijoiden mukaan rokote tuottaa immuunireaktion

Ensimmäiset rokotteen testaukseen osallistuneet siviilit pääsivät keskiviikkona kotiin sairaalasta, Reuters kertoo. Heidän terveydentilansa seuranta jatkuu. Kuukauden kestäneeseen kokeeseen osallistui 38 ihmistä.

RDIF:n johtaja Kirill Dmitriev kertoi Reutersin haastattelussa perjantaina, että hän itsekin on ottanut venäläisrokotteen. Hän sanoi uskovansa, että se on parempi kuin ulkomailla kehitettävät koronarokotteet.

Venäläisten tutkijoiden mukaan rokote on turvallinen ja saa aikaan immuunireaktion. Toistaiseksi on epäselvää, kuinka kauan immuniteettivaste kestää.

Myös Venäjän terveysministeri Mikhail Murashko kertoi perjantaina uutistoimisto Tassin mukaan, että koronarokotteen ensimmäisistä kokeista on saatu hyviä tuloksia.

– Uskon, että rokote rekisteröidään elokuussa, Murashko sanoi.

Tällä hetkellä Venäjällä on käynnissä toisen vaiheen rokotekoe, johon osallistuu sata koehenkilöä. Tuhansia koehenkilöitä kattavan kolmannen vaiheen kokeen on määrä alkaa elokuussa.

Johtaja kiistää tietojen varastamisen

RDIF:n johtajan Kirill Dmitrievin mukaan maailmanlaajuisessa kisassa koronarokotteen kehittämiseksi on kyse tieteellisestä arvovallasta.

Yhdysvallat, Kanada ja Britannia ilmoittivat torstaina epäilevänsä, että Venäjä yrittää varastaa tietoja koronavirusrokotetta kehittäviltä tutkijoilta hakkereiden avulla.

Dmitriev sanoi Reutersille, että Venäjällä ei ole tarvetta varastaa salaisuuksia, koska maa on jo tehnyt sopimuksen lääkeyhtiö AstraZenecan kanssa mahdollisen britannialaisen koronarokotteen valmistamisesta Venäjällä.

Lue lisää: Britannia, USA ja Kanada epäilevät Venäjää koronarokotetutkijoiden vakoilusta

– AstraZenecalla on jo sopimus R-Pharmin kanssa Oxfordin rokotteen täydestä lokalisoinnista ja tuotannosta Venäjällä, Dmitriev sanoi.

R-Pharm on venäläinen lääkeyhtiö, joka toimii useissa eri maissa. Dmitrievin mukaan tieto sopimuksesta saatetaan julkaista virallisesti myöhemmin perjantaina.

AstraZeneca ei kommentoinut asiaa Reutersille. Viime kuussa yhtiö ilmoitti neuvottelevansa Venäjän ja muiden maiden kanssa mahdollisen koronavirusrokotteen toimitussopimuksista.

Dmitrievin mukaan britannialaisen rokotteen hankkimisen tarkoitus on täydentää Venäjän omaa rokoteprojektia, ei korvata sitä.

Kirill Dmitrievin mielestä länsimaiden esittämät syytökset, että Venäjä pyrkii varastamaan rokotesalaisuuksia, näyttävät yritykseltä heikentää Venäjän kehittämän rokotteen uskottavuutta.

Hän katsoo, että länsimaat eivät halua venäläisen rokotteen onnistuvan.

Dmitrievin mukaan venäläinen rokote ei olisi rahantekokone, koska sitä myytäisiin edulliseen hintaan. Venäjän sisällä se annettaisiin ilmaiseksi.