Lapissa on todettu jo toinen koronavirustartunta tällä viikolla. Ensimmäinen koronatartunta löytyi rovaniemeläiseltä henkilöltä tiistaina, ja keskiviikkona osoittautui positiiviseksi hänen lähipiiriinsä kuuluvan henkilön testi.

Lapin keskussairaalan infektioylilääkäri Markku Broas sanoo, että koronatesti otettiin neljältä sellaiselta henkilöltä, jotka kuuluvat tiistaina todetun tartunnan kantajan lähipiiriin ja joilla oli koronalle tyypillisiä oireita. Niistä siis yksi on osoittautunut positiiviseksi.

Broaksen mukaan tartunnan lähde ei ole vielä selvinnyt.

Sairaanhoitopiiri aikoo seuraavaksi testata kaikki ihmiset, jotka ovat tiistaina todetun koronatartunnan saaneen henkilön lähipiirissä, yhteensä kymmeniä ihmisiä. He kuuluvat tartunnan saaneen henkilön työyhteisöön sekä yhteen vapaa-ajan ryhmään.

Broas uskoo uusien testien tulosten selviävän perjantaiaamuun mennessä. Broas toivoo tartunnan lähteen selviävän, jotta tartuntaketju saataisiin katkaistuksi.

Rovaniemellä uusi koronatartunta – tartunnan lähde ei ole tiedossa

Ruotsin Norrbottenissa uusien koronatartuntojen määrä on selkeästi laskussa – infektiolääkäri: "Vaara ei suinkaan ole ohitse"

Länsi-Pohjassa ei uusia koronatartuntoja kesäkuun jälkeen