Koronaviruksen aiheuttamaa uhkaa jatkuvasti vähätelleellä Brasilian presidentilla Jair Bolsonarolla on koronavirus.
Bolsonaro ilmoitti aiemmin saaneensa virukseen viittaavia oireita. Tiistaina tehdyn testin perusteella hänellä on tartunta. Bolsonaro kertoi tartunnastaan toimittajille pääkaupungissa Brasíliassa.
– Voin hyvin, normaalisti. Tekisi mieleni jopa tehdä pieni kävelykierros, mutta lääkärin suosituksesta en voi, Bolsonaro sanoi maski kasvoillaan.
Hän sanoo saaneensa oireita sunnuntaina ja ottaneensa hydroksiklorokiinia. Bolsonaro on aimminkin vannonut vanhana malarialääkkeenä tunnetun lääkkeen nimiin, vaikka asiantuntijat ovat varoitelleet sen sivuvaikutuksista.
Bolsonaro on koko koronaviruspandemian ajan haastanut osavaltiotasolla Brasiliassa tehtyjä toimia koronavirustartuntojen rajoittamiseksi.
Hän on esimerkiksi järjestänyt kannattajilleen suuria joukkokokoontumisia, joissa hän on kätellyt ja halaillut ihmisiä. Oikeistopopulisti Bolsonaro on aiemmin kutsunut koronavirusta pikku flunssaksi.
65-vuotias Bolsonaro jatkoi samalla linjalla myös oman tartuntansa varmistumisen jälkeen.
– Virus on kuin vesisade, joka kastelee suurimman osan ihmisistä. Elämä jatkuu. Brasilian talous on saatava taas vauhtiin, presidentti tokaisi toimittajille tiistaina.
Ei ole tiedossa, missä ja milloin presidentti on tartuntansa saanut. Viime viikonloppuna hän vietti aikaansa muun muassa Yhdysvaltain Brasilian-suurlähettilään Todd Chapmanin seurassa. Tämä on ilmoittanut käyvänsä virustestissä.
Brasiliassa on todettu yli 1,6 miljoonaa koronavirustartuntaa ja noin 65 000 virukseen liittyvää kuolemantapausta.
Lisää aiheesta:
Brasilialaiset sohvaprotestoivat Instagramissa ja pelkäävät presidenttiään – "Elämme elokuvassa, mutta en tiedä onko tämä kauhu- vai tieteisleffa"
Brasilia ohitti Britannian koronaviruksen kuolinluvuissa – kuolleita yli 41 000
Brasiliassa puhutaan jo historiallisesta tragediasta – Korona leviää nyt Amazonin alkuperäiskansojen parissa
Brasilian korkein oikeus määräsi terveysministeriön palauttamaan koronatilastoinnin ennalleen kohun jälkeen
Koronaviruksen yhä pahemmin koettelema Brasilia alkoi piilotella tilastoja – kaikki vanhat luvut katosivat yllättäen ministeriön sivuilta