Maailman suosituin museo ja Ranskan suosituin turistikohde, Pariisissa sijaitseva Louvre, on avannut ovensa lähes neljä kuukautta kestäneen kiinniolon jälkeen.

Museo ei ole ollut yhtä pitkää aikaa suljettuna toisen maailmansodan jälkeen.

Koronaviruksen leviämisen estämiseksi asetetut rajoitukset ovat keväästä lähtien estäneet turisteja tekemästä tärkeintä rituaaliaan eli ottamasta valokuvaa itsestään taustallaan Mona Lisa.

Maanantaina ovien avauduttua Leonardo da Vincin maalauksen eteen muodostuikin jälleen suurin ruuhka, vaikka turistien pakkautumista tiiviiksi ryhmiksi onkin pyritty estämään.

Silti brysseliläinen Nicole Lamy iloitsi uutistoimisto AFP:n haastattelussa siitä, että maalauksen pystyi nyt näkemään läheltä rajoitetun kävijämäärän vuoksi. Myös pariisilainen Arzel Bertrand kertoi saapuneensa nyt Louvreen toiveenaan kierrellä saleja rauhassa.

Museoon on muun muassa asetettu merkkejä lattioihin sopivien pysähtymispaikkojen osoittamiseksi. Lattioissa on myös oikean kulkusuunnan osoittavia nuolia. Reitiltä takaisin kääntyminen on kielletty.

Sekä henkilökunnan että yli 11-vuotiaiden vierailijoiden edellytetään käyttävän koko ajan kasvot suojaavia maskeja. Sisäänpääsylippu on ostettava ennen museoon saapumista internetistä.

Louvreen päästetään sisälle puolessa tunnissa enimmillään 500 uutta vierailijaa. Noin kolmannes museon saleista pysyy suljettuna, sillä ne ovat liian ahtaita turvavälien varmistamiseen.

Louvressa vierailee tavallisesti vuosittain lähes kymmenen miljoonaa matkailijaa. Esimerkiksi viime vuonna kävijöitä oli 9,6 miljoonaa.

Tänä vuonna kävijämäärä romahtaa sekä pitkän kiinniolon että uudelleen avatun museon kävijämäärän rajoittamisen ja Ranskan matkustusrajoitusten vuoksi. Tavallisena vuonna kolme neljästä Louvressa vierailevasta ihmisestä on ulkomaalaisia.

Ensimmäisen aukiolopäivän 7 000 pääsylippua myytiin nopeasti loppuun. Tavallisesti museoon myydään päivässä keskimäärin 30 000 lippua. Kesäkuukausina päivittäisiä kävijöitä on voinut olla jopa 50 000.

Museon arvioidaan menettäneen sulun vuoksi jo yli 40 miljoonaa euroa.

Louvren vuosibudjetti on 250 miljoonaa euroa, josta Ranskan valtion antama osuus on sata miljoonaa euroa. Lipputulojen menetyksellä voi siis olla suuri vaikutus museon talouteen.

Louvre kuitenkin iloitsee lisääntyneestä virtuaalisesta kiinnostuksesta korona-aikana. Oman ilmoituksensa mukaan Louvre on 4,1 miljoonalla seuraajallaan Instagramin suosituin museo.

Lue myös:

Päivittyvä koronavirusseuranta

Yle seurasi Pariisissa, kun Eiffel-torni aukesi ensi kertaa kolmeen kuukauteen: "Kerrankin Pariisin nähtävyyksistä saa nauttia ilman turisteja”

Osa Louvren taidemuseon aarteista saa oman tuoksun – Mona Lisa jää ilman parfyymiä

Louvren lasipyramidista tunnettu arkkitehti I. M. Pei on kuollut 102-vuotiaana