Kaakkois-Suomen korkeakouluissa valmistaudutaan palaamaan lähiopetukseen syyslukukauden käynnistyessä.
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa Xamkissa on tavoitteena, että kaikkien suomenkielisten, tutkintoon johtavien koulutusten syyslukukauden lähiopinnot alkaisivat kampuksilla elokuussa.
Uusien opiskelijoiden orientaatiossa hyödynnetään mahdollisuuksien mukaan verkkotyökaluja, ja ryhmäytyminen tehdään oman opiskeluryhmän kesken.
Osa englanninkielisistä koulutuksista järjestetään syksyllä etäopetuksena ja osa lähiopetuksena.
Xamkissa syyslukukukaudella opintonsa aloittavat vaihto-opiskelijat opiskelevat etänä.
Rehtori Heikki Saastamoisen mukaan Xamkissa ollaan tietoisia siitä, että koronatilanne voi vielä muuttua, ja tarvittaessa opetuksessa voidaan siirtyä kevään tapaan etäopetukseen.
Koulujen pitäminen suljettuna ei ole toivottavaa
Lappeenrannassa ja Lahdessa toimivassa LUT-yliopistossa on valmisteltu syksyä ja opetuksen toteuttamista varten kolme vaihtoehtoa. Päätös opetuksen järjestämisestä tehdään heinä-elokuussa.
Jos koronapandemia on syyskuussa kokonaan ohi, opetus järjestetään tavalliseen tapaan lähiopetuksena. Toisena vaihtoehtona on järjestää sekä digitaalista etäopetusta että tavallista lähiopetusta. Kolmas vaihtoehto on järjestää kaikki opetus digitaalisesti.
– Lähiopetus olisi tärkeintä heille, jotka aloittavat nyt opiskelut, jotta he pääsevät kunnolla perehtymään oppimisympäristöihinsä ja näkemään kavereita, joiden kanssa opiskellaan. Ja tietenkin laboratoriotyöskentely ja valmistumisvaiheessa olevat asiat on myös priorisoitu lähiopetuksessa, kertoo LUT-yliopiston vararehtori Jaana Sandström.
"Ihminen on laumaeläin"
Niin ikään Lappeenrannassa ja Lahdessa toimivassa LAB-ammattikorkeakoulussa on samankaltaiset suunnitelmat.
– Opettajat ovat varautuneet moneen vaihtoehtoon, sanoo LAB-ammattikorkeakoulun vararehtori Merja Heino.
Ammattikorkeakoulussa on jo nykyisellään paljon etänä suoritettavia kursseja, joten tilanteeseen, jossa koulu pidetään kiinni, on myös valmiudet olemassa. Opetustavasta päätetään elokuun alussa senaikaisen koronapandemiatilanteen perusteella.
LUT-yliopiston vararehtorin Jaana Sandströmin mukaan korkeakoulun pitäminen täysin suljettuna ei ole toivottavaa.
– Ihminen on laumaeläin, ja opiskelijatkin haluavat kuulua omaan laumaansa. Eli omat opiskelijakaverit ja opettaja, normaalin lähikontaktin kautta, on aina se paras vaihtoehto.
Lue lisää:
Poikkeusjärjestelyt jatkuvat todennäköisesti peruskoulujen lähiopetuksessa myös syksyllä – selvitimme, mitä tämä tarkoittaa
Korkeakoulut palaavat syksyllä asteittain lähiopetukseen – "Varmasti on opiskelijoita, joille tämä etäopiskelu ei ole sopinut"