WASHINGTON Yliopistonlehtori Heli Sirviö oli maaliskuun lopussa päättämässä etäopetusviikkoa koronapandemian keskellä New Yorkissa, kun puhelin pärähti. Pomo Columbian yliopistosta soitti ja pudotti uutispommin.
Maineikas Yhdysvaltain huippuyliopisto aikoi lakkauttaa Sirviön johtaman Suomen kielen ja kulttuurin opetusohjelman.
– Yliopiston kaikki pienet opetusohjelmat joutuivat giljotiiniin, sillä koronakriisin vuoksi yliopiston tulot ovat vähentyneet radikaalisti, ja myös tulevaisuus on epävarma, Sirviö kertoo New Yorkista Ylelle.
Sirviö ei jäänyt tuleen makaamaan, vaan aloitti saman tien puhelinrumban ja rahoituksen metsästämisen. Ensimmäinen soitto meni New Yorkissa toimivalle talousanalyytikolle Tero Kuittiselle.
Kuittisen kontaktit suomalaiseen startup- ja teknologiayrityskenttään koituivat kullanarvoisiksi. Hän teki muutamia puhelinsoittoja lisää, ja pian perinteikästä Suomen-ohjelmaa olivat pelastamassa muun muassa Supercellin, Verkkokauppa.comin ja Fingersoftin suomalaiset yritysjohtajat.
Sirviö soitti hattu kourassa myös Helsinkiin opetushallitukseen. Sieltä lähdettiin pelastusoperaatioon mukaan. Noin kuukaudessa tarvittavat varat olivat kasassa, yhteensä kymmeniä tuhansia dollareita.
– Olen niin riemuissani tästä suomalaisten yhteishengestä ja auttamisenhalusta. Se pelasti tämän vuosikymmeniä jatkuneen Suomen-ohjelman, ja ainakin seuraavaksi vuodeksi rahoitus on turvattu, Sirviö iloitsee.
Suomalaiset saivat rahat kasaan niin reippaasti, että lopulta yliopisto oli se, jota jouduttiin odottamaan opetusohjelman jatkopäätöksen tekemisessä.
Columbian yliopisto on Yhdysvaltain itärannikon niin sanotuista Ivy League -huippuyliopistoista ainoa, jossa annetaan Suomen kielen ja kulttuurin opetusta.
Korona-ajan etäopetus luo mahdollisuuksia
Koronan vuoksi syyslukukausi alkaa mitä todennäköisimmin Columbian yliopistossakin pääosin etäopetuksella. Poikkeusolot ovat tuottaneet Sirviölle ja suomalaisyrityksille mahdollisuuksia uraauurtavan Suomen-ohjelman kehittämiseen.
– Nyt kun kieltä opiskellaan virtuaalisesti, niin opiskelijani saattavat päästä sisään Zoanin luomaan virtuaali-Helsinkiin. Se tuo vähän toista ulottuvuutta opiskeluun kuin pelkkä partitiivipäätteen tankkaaminen, Sirviö naurahtaa.
Sirviön mukaan yliopisto on antanut poikkeuksellisissa koronaoloissa vapaat kädet luoda uudennäköistä opetusmetodia.
– Jos jotain positiivista pitää hakea, niin kaikki normaalisti aikaa vievä lupien ja suostumusten haku on nyt pois pöydältä. Se on hurjan voimaannuttavaa ja vapauttavaa.
Kalevala-maraton kerää tuvan täyteen
Suomen opetusohjelman vuotuinen vetonaula on Kalevala-maraton. Kuluneena lukuvuonna se ehdittiin juuri pitää ennen kuin koronarajoitusten vuoksi yliopistossa siirryttiin etäopetukseen.
– Se on mahtava tilaisuus. Parin tunnin ajan luetaan Kalevalaa eri kielillä. Itsekin olen ollut lukemassa, Sirviö kertoo.
Lehtori pitää huolen, että Suomen kansalliseepoksen ohella hänen opiskelijansa oppivat myös Suomen yhteiskunnan nykytodellisuudesta.
– Kun Columbian yliopistossa opiskelijat maksavat 62 000 dollaria lukuvuodesta ja siihen pari kymmentä tuhatta dollaria asumisesta vuodessa, heille perspektiiviä antaa, kun kuulee, että Suomessa yliopisto-opiskelu rahoitetaan verovaroin.
Opiskelijoissa on monenkirjavaa joukkoa. Osaa vetää Suomen-ohjelmaan kiinnostus suomalaiseen teknologiaosaamiseen, osalla on sukujuuria Suomessa.
Onpa Sirviön tunneilla ollut myös kirjailija J.R.R. Tolkien -fanejakin. Heitä kiinnostaa kieli, jota Tolkien käytti Taru Sormusten Herrasta -trilogiaan luomansa haltiakielen pohjana.
Sirviön ja muiden suomalaisten toiminnasta voisi hyvin ottaa myös opetusmateriaalia selittämään suomen kielen merkityksiä. Suomen-opetusohjelman pelastamisoperaatio kun kävisi opiskelijoille käytännön esimerkistä, mitä tarkoittaa sisu.