"Päivät muistuttavat niin paljon toisiaan, ettei ole väliä, onko arki vai pyhä, pääsiäinen tai vappu. Kerran karanteeniolot tulivat uniinikin. Olin unessani seminaarissa, jossa tapasin muita ihmisiä. Tunsin syyllisyyttä, että osallistuin tällaiseen yleisötilaisuuteen. Tämä oli niitä unia, joista herääminen tuo helpotuksen."
Näin kirjoitti painajaisestaan harjavaltalainen Seija Routimo huhtikuun lopussa "Parasta ennen..." -blogiinsa.
Routimo purki ajatuksiaan pandemiakeväästä kahdesti viikossa kirjoittamalla. Hän huomasi, että ihmiset kaipaavat blogiin luettavaa, johon voisi samaistua. Ystävä kannusti lisäämään kirjoitustahtia.
– Ensin vähän mietin, että onko siinä mitään järkeä, mutta kirjoitin kahdesti viikossa ja huomasin, että lukijamäärät kasvoivat.
Blogissaan Routimo avaa muun muassa niitä tunnelmia, joita eläkeläisnaisella oli joutuessaan karanteenia vastaaviin olosuhteisiin vakavan virustartunnan estämiseksi.
Ensin kirjoituksista paistoi tilanteen ällistely, sitten tilanteeseen sopeutuminen ja lopulta siihen etsittiin jo ratkaisukeinoja ja sen hyviä puolia.
– Blogitekstit ovat päivän perhoja. Nyt jälkeenpäin lukiessa huomaa, että niissä on selvä jatkumo.
Juuri Routimon kaltaisia blogiinsa kirjoittamia ajatuksia ja päätelmiä halutaan tallentaa myös jälkipolville tutkittavaksi. Museot ryhtyivät työhön jo aikaisessa vaiheessa, kun huomattiin, että maailmanlaajuinen pandemia tuo mukanaan muutoksen.
Henkilökohtaisuus kiinnostaa museoita
Käynnissä oleva muutos halutaan tallentaa mahdollisimman tarkasti tutkijoiden käyttöön.
Toistaiseksi poikkeusolojen taltiointi on ollut hidasta työtä. On ollut paljon pohdittavaa, miten muutoksen tallentaminen ylipäätään onnistuu poikkeusolojen ollessa vielä käynnissä.
Satakunnan museon maakuntatutkija Akuliina Aartolahti sanoo, että vessapaperirullia ja kasvomaskeja museoilla on jo kokoelmissa, mutta ihmisten henkilökohtaisia kokemuksia kaivataan paljon enemmän.
Ahdistuksen aiheuttamat epätoivoiset hetket ovat kullanarvoisia museoitavaksi.
– Yksittäisten ihmisten korona-arki kaikkine mahdollisine lieveilmiöineen kiinnostaa.
Museot pyysivätkin ihmisiltä muistoja toukokuussa. Toistaiseksi niitä on tarjottu museoitavaksi vain vähän koko Lounais-Suomen alueella. Maakuntatutkijan mukaan asialla ei ole kiire, sillä poikkeusolojen taltiointi jatkuu vielä vuosia.
– Se on vaikea nähdä niitä asioita silloin, kun ollaan siinä tilanteessa. Sitten vasta, kun myöhemmin alkaa muistelemaan sen tajuaa, kuinka poikkeuksellista ja omituista se olikin.
Valokuvia kylteistä ja nalleista ikkunoissa
Satakunnan museo on taltioinut myös itse korona-arkea muun muassa valokuvin. Tähän mennessä niitä on kertynyt pari sataa. Niihin voi käydä tutustumassa esimerkiksi verkon julkisessa Finna-hakupalvelussa.
Kuvissa käy ilmi, miten kohtaamispaikat eri puolilla Porin kaupunkia hiljenivät koronakriisin aikana. Erilaisia pandemiarajoituksista kertovia kylttejä ilmestyi virastojen, ravintoloiden ja kauppojen sisäänkäynneille.
Nallekarhut ikkunoissa muistuttavat myös siitä, miten lapsiperheiden lisääntynyt ulkoilu loi hauskoja ja kekseliäitä yhteisöllisiä ilmiöitä. Maakuntatutkijan mukaan museo ottaisi mielellään vastaan myös koronan aiheuttamia negatiivisia muistoja.
– Mieluummin ihan niitä kuvia, kun äiti itkee keittiössä ja lapset eivät suostu nousemaan sängystä. Ne ovat tietysti henkilökohtaisia ja vaikeitakin, mutta meidän kannalta hyvin tärkeitä.
Satakunnan oma nallekin sai kasvomaskinsa, kun joku vääräleuka varusti Porin Raatihuoneen edessä olevan Emil Cedercreutzin suunnitteleman Karhu-patsaan omalla kuonosuojuksella.
Sadan vuoden kuluttua kuva voi jopa naurattaa.
Lue lisää:
Make Uusimaa great again -lippis, vessapaperi ja jauheliha – museot keräävät korona-arkea kiireesti talteen
Sarjakuvantekijä piirtää koronapäiväkirjaa vessapaperille – tarinaa syntyy, vaikka paperi meinaa revetä välillä piirtäjän käsiin