Jäätelön alkuperä on edelleen epäselvä, mutta jo kolmetuhatta vuotta sitten kiinalaisten tiedetään sekoittaneen hedelmämehua ja lunta makeaksi jälkiruoaksi.
Suomessa jäätelön teollinen valmistus käynnistyi vuonna 1922, kun italialainen perhe alkoi tehdä myytävää jäätelöä.
Nykyään jäätelöuutuuksia tulee vuosittain tuutin täydeltä. Esimerkiksi kasvipohjaisten jäätelöiden suosio on kasvanut jo useamman vuoden ajan.
Lisäksi uusimpiin trendeihin kuuluvat muun muassa vähäsokeriset jäätelöt ja proteiinijäätelöt.
Kuinka hyvin tunnet jäätelöön liittyviä faktoja? Testaa tietosi jäätelövisassa.
Lähteet: Froneri Finland, Kauppa- ja teollisuusministeriö, TNS Gallup, Ylen omat julkaisut
Keskusteluosio on auki 28.6. kello 23:een asti.