– Kyllä kyyneltä pukkasi silmäkulmaan, kun kuuli elävää musiikkia ja selloja pitkästä aikaa.

Näin sanoo laulaja Mari Palo, joka juhannuksen alla pääsi esiintymään Naantalin musiikkijuhlien ja Turun kirjamessujen drive-in-konsertissa.

Konsertin kuuntelijat ajoivat yleisöksi Turun messukeskuksen parkkipaikalle. Kussakin autossa sai koronaturvatoimien vuoksi istua maksimissaan kaksi ihmistä.

Neljä kuukautta sitten tunnelma oli toinen. Palo muistaa elävästi reaktionsa maaliskuun puolivälissä autoradiosta kuuluneeseen hallituksen tiedotustilaisuuteen tulevista poikkeusoloista.

– Kyllä minulla aivan fyysisesti kierähti vatsassa ympäri, kun tajusin, että tämä koskee minua ja aika montaa muutakin. Kalenteri tyhjeni nopeasti kokonaan. Konsertit siirtyivät hamaan tulevaisuuteen ja osa peruttiin.

Nyt puhaltavat kuitenkin suotuisammat tuulet. Palo antaa kouluarvosanaksi kahdeksan, kun pitää arvioida luottamusta tulevaisuuteen. Kalenteri on alkanut täyttyä ja myös taloudellista tukea on tullut.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt noin 80 miljoonaa euroa koronatukea

Kulttuurielämän koronatukien tärkeimmät “luukut”, joista tukia on voinut hakea ja saada, ovat opetus- ja kulttuuriministeriö OKM, työ- ja elinkeinoministeriö TEM sekä kaupungit ja kunnat.

OKM:n tukea on myönnetty noin 80 miljoonaa euroa, TEM:n runsaat 40 miljoonaa euroa, mutta kuntien osuudesta ei ole koottua tietoa.

Top 5 tuensaajaa: Taiteen, kulttuurin ja luovien alojen yhteisöt

Tampere-talo 500 000 €

Savonlinnan Opperajuhlien kannatusyhdistys 480 000 €

Vantaan festivaalit (Ruisrockin järjestäjä) 250 000 €

Pyynikin kesäteatterisäätiö 250 000 €

Pori Jazz 200 000 €

Lähde: OKM:n koronatuet kulttuurialan yhteisöille

Rahat kanavoituvat eri toimijoiden kautta. Esimerkiksi Taiteen edistämiskeskus (Taike) on jakanut OKM:n määrärahasta korona-apurahoja luovien alojen ja kulttuurin ammattilaisille lähes yhdeksän miljoonan euron edestä.

Vapun tiedoilla alkanut haku oli Taiken kaikkien aikojen suurin haku. Hakemuksia tuli 5 500, avustuksia myönnettiin 2 900.

Myös monet säätiöt ja rahastot ovat jakaneet koronakriisin kanssa kamppaileville kulttuuritoimijoille avustuksia.

Ministeriöiden jakama kokonaissumma on noin 120 miljoonaa euroa.

Top 3 tuensaajaa: Teatterit, orkesterit ja museot*

Teatterit

Helsingin teatterisäätiö (Helsingin kaupunginteatteri) 1 300 000 €

Tampereen teatteri 950 000 €

Turun kaupunginteatteri 678 000 €

Orkesterit

Tampereen kaupunginorkesteri 190 000 €

Lahden kaupunginorkesteri 180 000 €

Turun kaupunginorkesteri 160 000 €

Museot

Turun museokeskus 290 000

Didrichsenin taidemuseo 225 000

Forum Marinumin säätiö 220 000

*Mukana vain valtionosuuksia saavat teatterit, orkesterit ja museot

Lähde: OKM:n lista koronatukea saaneista teattereista, orkestereista ja museoista, jotka saavat valtionosuutta.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt koronatukia kolmessa eri lisätalousarviossa kaikkiaan siis tuon 80 miljoonaa euroa.

Raha jakautuu hyvin monenlaisille toimijoille kuten yksittäisille taiteilijoille sekä kulttuurin yhteisöille ja tapahtumille.

OKM jakaa korona-avustusta myös Suomen kulttuurielämän kansallisille raskassarjalaisille Kansallisteatterille, Kansallisgallerialle sekä Suomen kansallisoopperalle ja -baletille.

Kansallisten taidelaitosten koronatuet

Suomen kansallisooppera ja -baletti 1 260 000 €

Kansallisgalleria (Ateneum, Kiasma, Sinebrychoffin taidemuseo) 990 000 €

Suomen kansallisteatteri 670 000 €

Lähde: OKM:n koronatuet kansallisille taidelaitoksille

Jutun lopusta löydät listauksia OKM:n keskeisistä avustuksista ja Taiken jakaman tuen saajista.

Ooppera avaa elokuussa, mutta ohjelmisto on muuttunut

Kansallisoopperan pääjohtaja Gita Kadambi kuulostaa varsin luottavaiselta tulevaisuutta kohtaan.

Ooppera sai erityistä koronatukea OKM:stä 1,3 miljoonaa euroa.

Ooppera on lomauttanut henkilökuntaansa ja säästöjäkin Kadambin mukaan täytyy tehdä. Mutta toimintaa lähdettiin heti muuttamaan sen suuntaan, että loppukesästä saadaan taas oopperan ovet auki.

Gita Kadambi kertoo, että oopperassa saattaa olla jopa 300 ihmistä lavalla samaan aikaan. Laulajien ja orkesterin turvallisuudesta on huolehdittava.

– Orkesterin kokoonpanoa yritetään pienentää, jotta siellä montussa ei olisi toistasataa muusikkoa kerralla sulloutuneena yhteen tilaan vaan että sielläkin pystyttäisiin pitämään turvavälejä.

Wagnerin jylhän Valkyyrian ensi-ilta siirtyy ensi vuoden puolelle. Tilalle tulee Mozartin Così fan tutte -oopperan korona-ajoille ajankohtainen uusi tulkinta Covid fan tutte.

– Se on hulvaton satiiri, joka ei irvaile tälle kriisille, vaan käsittelee meidän yhteisiä tuntojamme sen aikana. Olemme kerrankin ajan hermoilla ja reagoimme tilanteeseen.

Enimmillään syksyllä oopperatalon salissa voi olla 650 ihmistä, kun turvavälit on huomioitu. Yleisömäärät puolittuvat normaalista.

Laulajan taloudelliset tappiot viisinumeroisia

Myös työ- ja elinkeinoministeriö jakaa koronatukia kulttuurialan toimijoille. Ne kulkevat joko Business Finlandin tai ely-keskusten kautta. Kaikkiaan tähän mennessä on myönnetty 43 miljoonaa euroa.

Business Finland oli kesäkuun loppupuolelle mennessä myöntänyt luoville aloille koronatukea kaikkiaan 35 miljoonaa euroa. Tästä 15 miljoonaa euroa tosin menee mainosalalle.

Ely-keskusten kautta koronatukea oli juhannuksen tienoilla myönnetty runsaat 8 miljoonaa euroa. Tuen saajina oli esimerkiksi elokuvatuotantoja. Myös ely-keskuksissa mainostoimistot lasketaan tämän tuen piiriin.

Koronakriisi on aiheuttanut laulaja Mari Palolle arviolta kymmenien tuhansien eurojen tappiot.

– On ihan mahtavasti ollut korona-apurahoja taiteilijoille. Että on pystynyt hakemaan niitä, ja olen niitä saanutkin. Ja koska minulla on toiminimi, niin myös yrittäjä voi saada työmarkkinatukea, mikä olisi muuten ollut mahdotonta tässä tilanteessa.

Helsingiltä pika-apua pinteeseen joutuneille

Kuntien ja kaupunkien rahallinen panostus kulttuurin alalle on suurempi kuin kulttuurin saamat valtionosuudet, kertoo Suomen kuntaliiton opetus- ja kulttuuriosaston johtaja Terhi Päivärinta.

Koottua tietoa kuntien ja kaupunkien panostuksista koronakriisin hoitoon ei kuitenkaan ole saatavilla.

Esimerkiksi Helsingin kaupunki tuli kulttuurin alan vaikeuksiin joutuneita kulttuurialan toimijoita vastaan pika-avustuksella.

Sen suuruus kokonaisuudessaan on 300 000 euroa. Yksittäisen hakijan on ollut mahdollista saada enintään 5000 euroa tästä pika-avustuksesta.

Helsinki on tukenut kulttuurin ja muidenkin alojen toimijoita myös kolmen kuukauden vuokravapautuksella.

A-studion lähetyksessä keskiviikkona 8.7. käsitellään kulttuurialan selviytymistä koronakriisistä. Ohjelman voi katsoa TV1:stä kello 21:00 tai sen jälkeen Areenasta.

Keskeisiä opetus- ja kulttuuriministeriön koronatukia:

Museot, orkesterit ja teatterit

Kansalliset taidelaitokset

Kulttuurialan yhteisöt

Taiken jakamat korona-apurahat luoville aloille

Lue myös:

Isojen festivaalien järjestäjät turhautuivat hallituksen linjauksesta: "Ei helpottanut tuskaa, vaan pahensi sitä"

"Liikevaihto nolla" – koronakevät oli elokuvateattereille katastrofi, mutta usko elokuvan taikaan ei kuollut

Oopperalaulaja ja näyttelijä menettivät tulonsa koronan takia – taiteilijajärjestö vaatii apua

Näin koronakevät iski eri aloille – Katso alustavat työttömyysluvut ammateittain