Yhdysvalloissa korkein oikeus on kumonnut presidentti Donald Trumpin päätöksen lopettaa paperittomia siirtolaislapsia suojeleva Daca-ohjelma.

Presidentti Barack Obaman vuonna 2012 aloittama Daca-ohjelma on tarjonnut noin 700 000:lle lapsena maahan laittomasti tuodulle niin sanotulle unelmoijalle suojan karkotukselta sekä mahdollisuuden opiskella ja tehdä töitä laillisesti.

Trump määräsi ohjelman lopetettavaksi vuonna 2017. Trump kutsui korkeimman oikeuden päätöstä tuoreeltaan "kauhistuttavaksi".

– Tuleeko teille sellainen mielikuva, että korkein oikeus ei pidä minusta, Trump kysyi Twitterissä.

Korkein oikeus ei ottanut kantaa itse ohjelmaan, mutta totesi Trumpin hallinnon vieneen päätöksen läpi oikukkaasti ja mielivaltaisesti. Oikeus päätti asiasta äänin 5–4.

Päätös tarkoittaa, että noin 649 000 siirtolaista, pääsääntöisesti nuoria latinoja, saa jäädä Yhdysvaltoihin ja heille myönnetään kahden vuoden työluvat, jotka voidaan uusia.

Aiheesta aiemmin:

Trump: Ei sopimusta "unelmoijanuorten" kanssa

Lue Kaliforniassa asuvan "unelmoijan" tarina

USA:ssa satojen tuhansien nuorten maahanmuuttajien amerikkalainen unelma vaakalaudalla: ”Rakastan tätä maata, kunpa sekin rakastaisi minua”

Mikä on Trumpin lakkauttama DACA? Yhdysvaltain poliitikot kiistelevät satojen tuhansien siirtolaisnuorten kohtalosta

Tuomari pisti palan Trumpin siirtolaispolitiikkaa jäihin – lapsena maahan tulleiden suojelu saa jatkua

Trump lakkauttaa lapsina luvatta tulleita siirtolaisia suojelleen ohjelman