Elokuvateatteriketju Finnkino tiedottaa, että se avaa loputkin teatterinsa 1. heinäkuuta. Tuolloin avautuu koronavirustilanteesta johtuneen tauon jälkeen myös Finnkino Scala Kuopion keskustassa.

Finnkino kertoi viikko sitten, että ensimmäiset sen teattereista avautuvat 24. kesäkuuta. Teattereissa kiinnitetään huomiota siivoukseen ja turvaväleihin saleissa ja muissa tiloissa.

Asiakkaita suositellaan ostamaan liput etukäteen verkosta, jotta kontakteja olisi mahdollisimman vähän elokuvateatterissa. Näytösten aloitusajat on porrastettu jonojen välttämiseksi ja lipuntarkistus teattereissa tapahtuu ilman kontakteja.

Myyntiin tulee vain rajoitettu määrä paikkoja, jotta seurueiden välissä oleva riittävä etäisyys voidaan varmistaa. Seurueiden väliin jätetään aina kaksi tyhjää paikkaa.

Finnkinon teatterit ovat olleet kiinni maaliskuun puolivälistä lähtien koronaepidemian takia.

Savon Kinoihin kuuluvat teatterit Joensuussa, Iisalmessa, Varkaudessa ja Savonlinnassa avataan 24. kesäkuuta, Kiteen teatteri 3. heinäkuuta.