Unkarin parlamentti äänesti tiistaina maan hallitukselle koronaviruskriisin vuoksi myönnettyjen poikkeuksellisen laajojen valtaoikeuksien purkamisesta.

Kovan kritiikin kohteeksi maailmalla noussut poikkeustila antoi pääministeri Viktor Orbánille käytännössä yksinvallan maan johtamiseen.

Kun parlamentti maaliskuun lopulla antoi tukensa sille, että poikkeustilaa voitaisiin jatkaa määrittelemättömän ajan, monet kriitikot ehtivät kuuluttaa, että Unkari ei ole enää demokratia.

Myös EU tuomitsi poikkeusmenettelyn unionin arvojen vastaisena. Asiasta ovat antaneet kannanottonsa niin EU-parlamentti, komissio kuin iso joukko muita jäsenmaitakin.

Lähes rajattomat valtaoikeudet hallitukselle myöntänyt poikkeustila nähtiin luontevana osana pitkään jatkunutta kehityskulkua demokratiasta kohti autoritarismia. Orbánin nationalistisella Fidesz-puoleella on Unkarin parlamentissa kahden kolmasosan enemmistö.

Hallitusta kritisoivat kansalaisjärjestöt ovat kuitenkin ilmoittaneet olevansa skeptisiä poikkeustilan purkamisesta.

Ne pitävät purkamista "optisena harhana", joka kuitenkin jättää hallitukselle laajasti kasvaneet valtaoikeudet demokratian kustannuksella.

Lue lisää:

Parlamentti antoi Unkarin pääministerille Orbánille käytännössä yksinvallan

Toimittajalta: Korona tukahdutti Unkarin demokratian – vieläkö joku kaipaa vahvaa johtajaa?

Koronakriisin varjolla poljetaan sananvapautta muuallakin kuin Unkarissa – Turkmenistanissa ei saa edes mainita koronaa