– He tulevat olemaan pian oikeudessa, kommentoi Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ennakkotietoja entisen turvallisuusneuvonantajansa John Boltonin pian julkaistavasta muistelmateoksesta.
Ennakkotietojen mukaan Bolton väittää kirjassaan, että presidentti olisi syyllistynyt ulkopolitiikassaan toistuvasti vastaaviin rikkomuksiin kuin se, josta tätä syytettiin viimetalvisessa Ukraina-jupakassa.
Trump oli syytteessä vallan väärinkäytöstä ja kongressin tutkinnan vaikeuttamisesta. Hänen väitettiin painostaneen Ukrainaa käynnistämään tutkinta liittyen demokraattien presidenttiehdokkaaksi pyrkivään Joe Bideniin. Senaatti kuitenkin hylkäsi syytteet.
Boltonin kirja The Room Where It Happened (Huone, jossa se tapahtui) on tarkoitus julkaista 23. kesäkuuta – jos sen julkaisua ei lykätä. Alun perin kirja piti julkaista jo maaliskuussa.
"Vain uudelleevalinnalla merkitystä"
Bolton oli äimistynyt: Presidentille uudelleenvalinta oli ainoa tärkeä asia, vaikka se merkitsisi kansakunnan vaarantamista tai heikentämistä.
Näin kustantaja kertoo esittelytekstissään siitä, mitä Boltonin kirjalta on odotettavissa.
Bolton kirjoittaa, että hänen neuvonantaja-ajaltaan on vaikeaa löytää yhtään merkittävää Trumpin päätöstä, jota eivät olisi ohjanneet uudelleenvalintaan liittyvät laskelmat.
Bolton arvostelee kongressin edustajainhuonetta siitä, että se keskittyi Trumpin virkarikossyytteessä yksinomaan Ukrainaan. Vastaavia rikkomuksia tapahtui Boltonin mukaan koko ulkopolitiikassa. Kustantajan mukaan Bolton kertoo kirjassaa tarkemmin näistä tapauksista.
"Kaaosta ja epäluuloa"
Bolton kuvaa Trumpia presidentiksi, joka on riippuvainen kaaoksesta, tukee Yhdysvaltain vihollisia ja ylenkatsoo ystäviä. Omaan hallintoonsa tämä suhtautuu syvän epäluuloisesti.
Boltonin mukaan ero on valtava verrattuna aikaisempiin presidentteihin, joille hän on työskennellyt, Ronald Reaganiin, George Bushiin ja George W. Bushiin, kaikki republikaaneja.
Boltonin mielestä Trump suhtautuu ulkopolitiikkaan kuin kiinteistökauppaan, jossa kyse on henkilökohtaisista suhteista, tv-show-otteista ja omien etujen ajamisesta.
Seurauksena oli, että Yhdysvallat menetti mahdollisuuden kohdata syveneviä uhkia. Muun muassa Kiinan, Venäjän, Iranin ja Pohjois-Korean suhteen Yhdysvaltain asema muuttui entistä haavoittuvaisemmaksi, Bolton väittää.
Boltonia haastatelleen uutiskanava ABC:n mukaan kirjassa on ensi käden tietoa paitsi yksityisistä tapaamisista presidentin kanssa myös muun muassa Trumpin ja Venäjän presidentin Vladimir Putinin huippukokouksesta Helsingissä sekä Trumpin tapaamisista Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin kanssa.
Lisäksi Bolton kertoo ensi kertaa julkisesti omat tietonsa Trumpin ja Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyn puhelinkeskustelusta sekä sen, miksi hän ei todistanut Trumpin virkarikosoikeudenkäynnissä. Koko tutkinta sai alkunsa kyseisestä puhelinkeskustelusta.
Trump: Salaiseksi luokiteltuja tietoja
Presidentti Trumpin mukaan ei ole lainkaan sopivaa, että Bolton kirjoitti kirjan työstään Valkoisessa talossa. Trump väittää, että kirja sisältää salaiseksi luokiteltavia tietoja ja ennustaa, että Boltonille tulee oikeudellisia ongelmia, jos kirja julkaistaan, kertoo muiden muassa The Hill -lehti.
– Pidän erittäin salaisiksi luokiteltuina kaikkia keskusteluja, joita käydään minun kanssani, kun olen presidentin ominaisuudessa, Trump sanoi.
Hän myös vihjasi, etteivät Boltonin kertomat tiedot välttämättä olisi todenmukaisia.
Oikeusministeri William Barr arvioi toimittajille, ettei Bolton todennäköisesti ole tarkistuttanut tekstiään varmistaakseen, ettei se riko sopimusta, jonka tämä allekirjoitti tullessaan Trumpin hallinnon jäseneksi.
Boltonin asianajajan Charles Cooperin mukaan Valkoisen talon asianajaja on lähettänyt heille kirjeen, jonka mukaan kirjassa on yhä kansallista turvallisuutta vaarantavia kohtia. Valkoinen talo aikoo lähettää asianajajalle muokatun version kirjasta 19. kesäkuuta mennessä. Kirja on tarkoitus julkaista vain neljä päivää myöhemmin.
Cooper syyttää Valkoista taloa yrityksestä käyttää "kansallista turvallisuutta" tekosyynä Boltonin kirja sensuroimiseksi. Kustantajan mukaan Bolton on jo tarkistuttanut kirjansa kansallisella turvallisuusneuvostolla. Trumpin uhkausta arvostelee myös sananvapausjärjestö Pen America.
"Kun maa tarvitsi häntä eniten, hän päätti myydä kirjoja"
Boltonin kirja on herättänyt ärtymystä myös demokraattileirissä. Demokraatit arvostelevat sitä, ettei Bolton tullut todistajaksi virkarikostutkintaan, vaikka paljastaa nyt kirjassaan asioita, jotka olisivat tukeneet tutkintaa.
– Kun maa tarvitsi häntä eniten, [..], hän päätti myydä kirjoja, sanoo edustajainhuoneen tiedustelukomitean jäsen Mike Quigley.
Quigley tulkitsee, että Bolton ei miettinyt, pitäisikö hänen puhua asiasta, vaan pitäisikö hänen hyötyä puhumisesta, Politico-lehti kertoo.
– John, rukoilimme sinua todistamaan. Yritimme kaikkemme oikeudenkäynnin viime hetkeen saakka. Kieltäydyit itsepintaisesti. Nytkö haluat meidän olevan pahoillamme puolestasi ja ostavan kirjasi? sanoi puolestaan edustajainhuoneen oikeuskomitean jäsen Norm Eisen.
Quigley toivoo, että Boltonin kirjasta kiinnostuneet lainaisivat kirjan eivätkä ostaisi sitä. Hän on kuitenkin halukas kuulemaan, mitä sanottavaa Boltonilla on.
John Bolton oli Trumpin turvallisuusneuvonantaja huhtikuusta 2018 syyskuuhun 2019, jolloin Trump erotti hänet erimielisyyksiin viitaten. Pesti kesti 453 päivää, Boltonin kirjan ennakkoesittelytekstissä todetaan.
Veljentyttäreltä kiusallisia paljastuksia
Trumpin kirjallisuushuolet eivät pääty Boltonin kirjaan. Heinäkuussa on määrä julkaista toinen presidentille kiusallinen kirja, hänen veljentyttärensä Mary Trumpin Too Much and Never Enough: How My Family Created the World’s Most Dangerous Man (Liian paljon eikä koskaan tarpeeksi: Miten sukuni loi maailman vaarallisimman miehen.)
Trumpin edesmenneen veljen Fred Jr:n tyttären kirjan kustantaja on sama kuin Boltonin kirjalla, Simon & Schuster.
Kustantajan mukaan kirjassa kerrotaan perhesalaisuuksista ja elämästä Donald Trumpin vanhempien talossa sekä siitä, miten "myrkyllinen" perhe teki Trumpista sellaisen kuin hän on.
Mary Trump, 55, on pysytellyt pitkälti poissa julkisuudesta, mutta on arvostellut setäänsä aiemminkin. Mary Trumpilla ja hänen veljellään oli aikoinaan setänsä kanssa kiista tämän isän testamentista.
Mary Trump myös kertoo olleensa se lähde, joka vuoti aikoinaan The New York Timesille presidentin verotietoja. Lehti ei vahvista, onko väite totta.
Aiheesta aiemmin:
Trumpin ex-neuvonantaja tulevassa kirjassaan: Presidentti halusi jäädyttää tuen Ukrainalle, kunnes maa tutkii Bidenien toimintaa
USA:n ulkopolitiikan kovin haukka, John Bolton, on erotettu – Trump valmis tapaamaan Iranin presidentin