Satakunnassa on todettu viikonloppuna uusi koronatartunta. Tapaus liittyy perjantaina kerrottuun koronatartuntaan, jossa potilas oli saapunut äskettäin ulkomailta Suomeen töihin.
Tartunnan nyt saanut henkilö on ulkomailta Suomeen tulleen ja omaehtoisessa karanteenissa olleen henkilön ainoa lähikontakti. Hän on itsekin jo ollut karanteenissa, mutta kolme häneen kontaktissa ollutta uutta henkilöä on myös asetettu nyt karanteeniin.
Satasairaalan ylilääkäri Raija Uusitalo-Seppälä arvioi, että uuteen tartuntaan ei liity laajaa leviämisen riskiä.
Koronaton kausi katkesi
Satakunnassa todettiin aiemmin tällä viikolla ensimmäinen uusi koronatartunta puoleentoista kuukauteen. Hänen tartuntansa lähdettä ei ole saatu selville, mutta tartunta on saatu Porin seudulla.
Tämän tapauksen takia 17 ihmistä on edelleen karanteenissa. Heiltä ei ole diagnosoitu uusia tartuntoja.
Satakunnassa on nyt todettu yhteensä 56 koronatartuntaa.