Hukkuneita on kesän alkaessa jo lähes kaksinkertainen määrä verrattuna viime vuoden kevätkuukausiin. Koronakevään rajoitukset saivat ihmiset ulkoilemaan jäillä ja vesillä maalis–huhtikuussa. Ulkoiluinnostus näkyy jo Suomen Uimaopetus- ja hengenpelastusliiton keräämissä ennakkotilastoissa.

Toukokuun loppuun mennessä Suomessa hukkui yhteensä 40 ihmistä. Vastaava luku oli viime vuonna 24 ja toissa vuonna 19.

Alkuvuoden hukkumislukema on viimeksi ollut tätä kevättä suurempi vuonna 2014.

Korona-ajan ulkoiluissa korostuvat huhtikuiset jäihin putoamiset. Jäihin vajonneita ja menehtyneitä on nyt 19. Viime vuonna vastaava luku oli neljä ja toissa vuonna yhdeksän.

Ulkoilun lisääntymisen lisäksi toinen syy hukkumiskuolemien määrien kasvuun on menneen talven jäiden heikkous.

Lisäksi viranomaiset ja tavalliset kansalaiset ovat pelastaneet kymmeniä veden varaan joutuneita.

– Tänä keväänä pelastuslaitoksella on ollut vedestä pelastamistehtäviä huomattavasti tavallista enemmän, Suomen Uimaopetus- ja hengenpelastusliiton toiminnanjohtaja Kristiina Heinonen kertoo.

Hyvä sää kasvattaa riskejä

Tänäkin vuonna hukkumistilastoissa korostuu miesten määrä. Hukkuneista 80 prosenttia oli miehiä, ja eniten tapauksia sattui Itä-Suomessa, 13 hukkumiskuolemaa.

Toiseksi eniten hukkuneita on tänä keväänä ollut Länsi- ja Sisä-Suomessa, 10 tapausta.

Tavallisesti hukkumistilastojen suurimmat piikit nähdään kesäkuukausien aikana. Suomen Uimaopetus- ja hengenpelastusliiton mukaan kesäkuu on jo ollut tavallista lämpimämpi, mikä lisää hukkumisriskiä.

Juhannukseksi on jo luvattu punaisina hehkuvia sääkarttoja.

Kristiina Heinosen mukaan mediassa tartutaan usein turhaan juuri juhannuksen lukuihin.

– Ylipäätään pitkät vapaat ja loma yhdistettynä alkoholiin ja vesillä liikkumiseen on aina riski. Hyvät säät lisäävät ihmisten määriä vesillä ja siten myös hukkumisia, Heinonen toteaa.

Esimerkiksi juhannuksena vesille saatetaan lähteä humalassa ja varautumatta, ilman pelastusliivejä. Veneestä hukkuneista yli puolet on tilastojen mukaan päihtyneitä.

– Hukkunut on usein keski-iän taittanut mies, joka liikkuu tutuilla vesillä tutulla, pienellä veneellä. Pelastusliivitkin saattavat olla mukana, mutta eivät päällä, Heinonen sanoo.

Lue lisää: Koronakriisi on saanut ihmiset ulkoilemaan – murheellinen vaikutus hukkumistilastoihin

Uusimmat tiedot koronaviruksesta: Suomessa 14 uutta koronavirustartuntaa