Ranskassa toukokuun kuolintilastot olivat lähes samalla tasolla kahden edellisvuoden lukujen kanssa, kertoo Ranskan valtiollinen tilastokeskus.
Ranskassa tilastoitiin toukokuun 1. päivän ja kesäkuun 1. päivän välillä reilut 49 000 kuolemantapausta, mikä oli kolme prosenttia vähemmän kuin vastaavana aikana viime vuonna ja samoissa lukemissa vuoden 2018 kanssa.
Ranskan tilastokeskuksen mukaan Pariisin metropolialue oli ainoa alue, jossa kuolemien määrä oli koholla edellisvuosien lukuihin verrattuna.
Ranskassa oli perjantaihin mennessä vahvistettu yhteensä yli 29 300 koronavirukseen liittyvää kuolemantapausta, joista reilut 10 000 kuolemaa tilastoitiin hoitokodeissa.
Koronaan liittyvät kuolemantapaukset laskevat Ranskassa selvästi, mutta maan hallitus muistuttaa viruksen leviävän edelleen ja kehottaa ihmisiä noudattamaan turvavälejä uusien tartuntojen välttämiseksi.