Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoi torstaina, että maan poliiseille on tulossa kansalliset standardit voimankäyttöön, kertoo uutistoimisto Reuters. Voimankäytön standardit tullaan määrittämään presidentin asetuksella.

Trump kertoi kampanjahenkisessä tilaisuudessaan dallasilaisessa kirkossa, että poliisien koulutukseen tullaan investoimaan lisää rahaa. Mitään yleistä linjaa meneillään oleviin mielenosoituksiin ja mielenosoittajien kohtaamiseen Trumpilla ei ollut.

Presidentti toisti useaan otteeseen tukevansa poliisia ja sanoi, että edistystä ei tapahdu, jos miljoonia amerikkalaisia leimataan rasisteiksi.

– Kaikkialla on aina huonoja yksilöitä (bad apple). Ihan sama minne menet. Niitä ei ole turhan montaa poliisivoimissamme. Meidän täytyy työskennellä yhdessä kiihkoilua ja ennakkoluuloja vastaan, mutta emme saavuta mitään edistystä emmekä paranna yhtään haavaa sillä, että leimaamme valheellisesti kymmeniä miljoonia kunnollisia amerikkalaisia rasisteiksi tai kiihkomielisiksi, Trump sanoi uutistoimisto AFP:n mukaan.

Trumpin lausunnot poliisien voimankäytön standardeista ja lisärahoituksesta olivat ensimmäiset sen jälkeen, kun tummaihoinen George Floyd kuoli poliisiin käsiin Minneapolisissa. Poliisi painoi polvellaan Floydin niskaa ja kaulaa lähes yhdeksän minuuttia katua vasten. Floydin kuoleman myötä Yhdysvalloissa ja ympäri maailmaa on järjestetty satoja mielenosoituksia.

Lue lisää: Yhdysvaltain kuohunta kuvina: George Floydin veli kehotti mielenosoittajia luopumaan väkivallasta, Trump vaati virkavallalta kovempia otteita

Trumpin hallinnon ajatukset poliisitoiminnan uudistamisesta jäävät kauaksi demokraattien lakiehdotuksesta, jossa halutaan poliisiväkivaltatapausten rekisteröimistä kansalliseen tietokantaan, kiellettäisiin poliisia käyttämästä kuristusotteita ja tehtäisiin poliisien syyttäminen väärinkäytöksistä helpommaksi. Demokraatit esittelivät lakiesityksensä maanantaina.

Toisaalta Trumpin hallinnon aikomukset poikkeavat myös siitä, mitä republikaanien senaattoreiden piirissä on mietitty. CNN kertoi keskiviikkona, että republikaanien ja demokraattien ajatukset poliisilain uudistamisesta ovat jopa harvinaisen yhtenäisiä. Suurin ero on juurikin siinä, että republikaanit eivät halunneet liittovaltiotason standardeja poliisitoimintaan. Presidentti taas sanoi torstaina juuri päinvastaista.

– Mielestäni parhaat uudistukset saadaan aikaiseksi paikallisella tasolla. Silloin yhteisö voi olla mukana ajamassa niitä sen sijaan, että olisi vain yksi kansallinen standardi, sanoi republikaanien floridalaissenaattori Marco Rubio CNN:lle.

Äänekästä vastustusta kampanja-avaukselle

Demokraattien presidenttiehdokas Joe Biden torppasi tuoreeltaan Trumpin esiintymisen Dallasissa.

– Viikkojen ajan presidentti Trump on pakoillut järkevää keskustelua systemaattisesta rasismista ja poliisiväkivallasta. Tämän päivän reissu Dallasiin ei sitä muuta. Hän on enemmän kiinnostunut kuvaustilaisuuksista kuin lohtua tuovista sanoista kansakuntamme surun keskellä, Biden sanoi AFP:n mukaan.

Trumpin suunniteltu kampanja-aloitus Oklahoman Tulsaan on aiheuttanut äänekästä vastustusta. Trumpin on määrä aloittaa suurien kampanjatilaisuuksien pitäminen Tulsassa ensi perjantaina. Perjantai on myös kansallinen juhlapäivä orjuuden päättymisen kunniaksi.

Lisäksi Tulsan historiaa merkitsee rasistinen verilöyly vuodelta 1921, jolloin kahdeksantoista tunnin aikana tuhoutui ja paloi maan tasalle tuhansia koteja ja liiketiloja, kun valkoihoiset joukot hyökkäsivät mustien asuttamalle, tuohon aikaan mustan väestön vauraimmalle alueelle Tulsan Greenwoodissa. Alue tunnettiin nimellä Black Wall Street. Oklahoman historiallisen seuran mukaan arviot kuolonuhrien määrästä vaihtelevat kymmenistä jopa kolmeen sataan.

– Tuo päivämäärä ja Tulsaan tuleminen on täysin epäkunnioittavaa ja isku vasten kasvoja, sanoi Tulsan Black Wall Street -kauppakamarin johtaja Sherry Gamble Smith AFP:lle.

Hänen mukaansa presidentin tulisi vähintään muuttaa tilaisuuden päivämäärä perjantailta lauantaille.

Kalifornialaissenaattori Kamala Harris, joka on yksi todennäköisimmistä ehdokkaista Joe Bidenin varapresidenttiehdokkaaksi,kirjoitti viestipalvelu Twitterissä presidentin ratkaisusta, että "kyseessä ei ole vain silmänisku valkoisen ylivallan kannattajille, vaan hän järjestää heille juhlat".

Trumpin kampanjajoukoista ratkaisua puolustettiin.

– (Abraham) Lincolnin puolueena republikaanit ovat ylpeitä kesäkuun 19. päivän historiasta. Presidentti Trump on tehnyt ennätyspaljon hyvää mustille amerikkalaisille. Esimerkkinä vaikka ennennäkemättömän alhaiset työttömyysluvut ennen maailmanlaajuista pandemiaa, alun perin mustille tarkoitettujen opinahjojen rahoitukset ja rikosoikeudelliset uudistukset, sanoi Trumpin kampanjan vanhempi neuvonantaja Katrina Pierson.

Lue myös:

Yhdysvaltalaiskenraali katuu osallistumistaan presidentti Trumpin kohuttuun valokuvaustuokioon: Minun ei olisi pitänyt olla siellä(11.6.)

Trump aloittamassa kampanjatilaisuutensa orjuuden päättymisen juhlapäivänä – ei suostu muuttamaan etelävaltioiden sotilastukikohtien nimiä(11.6.)

"Hänen kohtalonsa muuttaa maailmaa" – Katso kuvakooste George Floydin hautajaisista(10.6.)

Valkoisen talon mukaan Trump allekirjoittaa pian presidentin asetuksen sosiaalisen median yhtiöistä, mutta mikä on presidentin asetus?(28.5.)