Yhdeksännen luokan päättymiseen oli enää puoli vuotta. Axel Tapaila, 15, tajusi, että keskiarvon pitäisi nousta puolella numerolla, jotta hän pääsisi lukioon. Hänellä oli juuri todettu lukihäiriö, eikä koulun tarjoama tuki tuntunut riittävältä.
– Oli äidin idea hakea tukiopetusta. Olin itsekin sitä mieltä, että siitä saattaa olla apua, ja olihan siitä, Tapaila kertoo. Hän haluaa lukioon, sillä suunnitelmissa on opiskella psykologiaa ja valmistua terapeutiksi.
Samaan ratkaisuun päätyviä perheitä on yhä enemmän. Monessa maassa arkipäivää oleva maksullinen lisäopetus on viime vuosina saanut jalansijaa myös Suomessa. Suosituimpia aineita ovat matematiikka, vieraat kielet ja äidinkieli. Yksityistunnista maksetaan noin 60 euroa, ryhmätunnista pari kymppiä.
Lisäopetukseen hakeutuvat keskitasoiset koululaiset
Alan toimijat eivät kerro tarkkoja opiskelijamääriään, mutta luvut liikkuvat muutamissa sadoissa yritystä kohden. Toiminta kasvaa koko ajan, esimerkiksi liikevaihdoltaan alan toiseksi suurin yritys Uplus kertoo kasvua olevan tyypillisesti 15-30 % vuodessa.
Lukiolaisten lisäopin kysyntää on viime vuosina nostanut erityisesti todistusvalinnan yleistyminen korkeakoulupaikkojen jaossa. Samaan aikaan tarjonta on myös valunut ikäluokissa alaspäin, lisäopetusta tarjotaan yhä nuoremmille. Esimerkiksi alan suurimman toimijan Tutorhousen opiskelijoista kaksi kolmasosaa on lukiolaisia ja loput ala- ja yläkoululaisia.
Tyypillinen maksulliseen lisäopetukseen hakeutuva oppilas pärjää koulussa ihan hyvin, mutta haluaisi pärjätä vielä paremmin, kertoo Uplussan toimitusjohtaja Joel Wulff.
Myös Axelin äiti Kirsi Tapaila koki, että hänen poikansa on väliinputoaja: ei riittävän hyvä pärjätäkseen erinomaisesti, mutta ei myöskään riittävän heikko saadakseen erityistukea koulusta.
– Jos vanhemmat vain haluavat, että heidän lapsensa pääsee elämässä eteenpäin ja heillä on varaa, kannattaa lisäopetusta hankkia. Toisaalta se tietenkin lisää oppilaiden eriarvoisuutta.
"Nyt on paljon kiinnostusta kerrata"
Kevään kahden kuukauden etäkoulujakso on kasvatustieteen professori Katariina Salmela-Aron mukaan lisännyt opetuksen epätasa-arvoa.
– Niillä opiskelijoilla, joilla on ennen mennyt hyvin, menee nyt paremmin. Toisaalta niillä, jotka ovat olleet riskissä ja syrjäytymisvaarassa, voi olla vaikeampaa. Tämä tilanne siis asettaa oppilaiden tasa-arvon kyseenalaiseksi.
Vaikuttaa siltä, että osa vanhemmista pyrkii korjaamaan tilannetta rahalla. Tutorhousen tarjoamien peruskoululaisten ja lukiolaisten kertaavien kesäkurssien kysyntä on kasvanut noin 40 prosenttia viime kesään verrattuna, mikä on selvästi normaalia enemmän.
– Koronalla on vaikutusta, nyt on paljon kiinnostusta kerrata, arvioi Tutorhousen toimitusjohtaja Pekka Impiö. Hän kuitenkin lisää, että yhtiö on samanaikaisesti lisännyt markkinointia ja laajentanut kesäkurssivalikoimaansa.
Uplussan kysyntä ei ole kasvanut samaa tahtia, vaikka myös Joel Wulff toteaa alkukesän käynnistyneen tavallista vilkkaampana.
Miltä kasvatustieteen professorista kuulostaa se, jos etäkoulun jälkiä pyritään paikkailemaan maksullisella lisäopetuksella?
– Surulliselta, vastaa Katariina Salmela-Aro.
– Tietysti on hyvä, että tällaisia palveluita tarjotaan, mutta toisaalta kaikilla ei ole resursseja käyttää niitä. Helposti tällainen lisäopetus vain lisää entisestään oppilaiden välisiä eroja.
Suomalaisten tutkimusten mukaan lisäopetuksen käytössä on sekä alueellisia että sosioekonomisia eroja.
Koronakevät voi kasvattaa vanhempien roolia koulunkäynnissä
Salmela-Aro arvelee, että koronakriisi voi vauhdittaa maksullisen lisäopetuksen rantautumista Suomeen, sillä se vahvistaa niin sanottua helikopterivanhemmuutta.
– Etäkoulun myötä vanhemmat ovat päässeet seuraamaan opettajan työtä käytännössä. He voivat olla entistä valmiimpia käyttämään lisäpalveluja ja osallistumaan lapsensa koulunkäyntiin, jos normaali kouluopetus ei tyydytä.
Salmela-Aron mukaan on sääli, jos suomalaiset vanhemmat eivät enää luota opettajiin samaan tapaan kuin ennen.
– Jos sille linjalle lähdetään, että vanhemmat huolehtivat lasten koulunkäynnistä enemmän, takaisin voi olla vaikea päästä.
Kirsi Tapaila päinvastoin iloitsee siitä, että hän voi lisäopetuksen vuoksi ottaa pienemmän roolin Axelin koulunkäynnissä.
– Aiemmin oli vähän sellaista peräänkatsomista. Kyselin koko ajan, että koska koe on ja oletko jo alkanut lukea. Se oli aikaa vievää ja aika raskasta. Ihanaa, että saatiin yksityisopettaja, niin ei tarvitse enää samalla tavalla osallistua koulunkäyntiin.
Axelin keskiarvo nousi yhdeksännen luokan keväänä melkein puolella numerolla, mutta se ei aivan riittänyt haluttuun lukiopaikkaan. Syksyllä hän aloittaa ammattikoulussa merkonomiopinnot. Pääseehän psykologiaa lukemaan sitäkin kautta.
Voit keskustella aiheesta 15.6. kello 23:een asti.