Trooppinen myrsky Cristobal on saapunut rannikolle Louisianan osavaltiossa Yhdysvalloissa. Myrsky on tuonut voimakkaiden sateiden sekä myrskytuulien lisäksi myös tornadoja.

Tuulen voimakkuus on ollut korkeimmillaan 22 metriä sekunnissa.

Cristobal-myrskyn keskus iski maihin Mississippi-joen suualueen ja Grand Islen kaupungin välimaastossa, Yhdysvaltojen kansallinen hurrikaanikeskus NHC kertoo. NHC arvioi myrskyn heikentyvän trooppiseksi matalapaineeksi maanantaina.

Myrskyn keskus sijaitsee noin 35 kilometriä New Orleansin kaupungin luoteispuolella, NHC kertoo.

Myrskyn synnyttämä tornado repi puita irti maasta sekä kaatoi sähkölinjoja pohjoisessa Floridassa.

Presidentti Donald Trump on ilmoittanut julistavansa osavaltioon poikkeustilan, mikä mahdollistaa liittovaltion tuen.

NHC on antanut myrskytulvavaroituksen Mississippijoen suulta Ocean Springsiin ulottuvalle alueelle. Lisäksi keskus on varoittanut trooppisesta myrskystä aina läntiseen Floridaan asti.

Myrskyn ennakoidaan etenevän maanantaina ja tiistaina kohti Arkansas'ta ja Missouria.

Meteorologit ovat ennakoineet Atlantille tavallista voimakkaampaa hurrikaanikautta. Virallisesti Atlantin hurrikaanikausi kestää kesäkuun alusta marraskuun loppuun.

Cristobal kehittyi trooppisesta hirmumyrskystä Amandasta, joka tappoi ainakin 26 ihmistä Keski-Amerikassa ja aiheutti tulvia ja maanvyöryjä.

Juttua korjattu 8.6. klo 8.45: Poistettu virheellinen tieto, että Cristobal olisi heikentynyt trooppiseksi myrskyksi hurrikaanista.

Aiheesta lisää:

Trooppinen myrsky Cristobal osunee Yhdysvaltain rannikolle sunnuntain aikana – myrskyn synnyttämä tornado oli osua mielenosoittajiin Floridassa