Mielenosoitukset ovat jatkuneet kymmenissä Yhdysvaltain kaupungeissa läpi tiistain paikallista aikaa, kun kymmenet tuhannet ihmiset lähtivät kaduille. Protestit ovat pysyneet pääosin rauhanomaisina, mutta useissa kaupungeissa on asetettu illaksi ja yöksi ulkonaliikkumiskieltoja.
Suurimmat mielenilmaukset ovat käynnissä Los Angelesissa, Philadelphiassa, Atlantassa sekä New Yorkissa. Myös pääkaupunki Washingtonissa osoitettiin mieltä lähellä puistoa, josta mielenosoittajat ajettiin maanantaina pois, jotta presidentti Donald Trump pääsi kävelemään Valkoisesta talosta historialliseen kirkkoon valokuvattavaksi.
New Yorkin pormestari Bill de Blasio aikaisti tiistaina ulkonaliikkumiskiellon jo iltakahdeksaan, kun maanantaina kielto oli alkanut yhdeltätoista, kertoo New York Times. Uutistoimistojen mukaan tuhannet mielenosoittajat pysyivät New Yorkin kaduilla ulkonaliikkumikiellon voimaantulon jälkeenkin.
Ulkonaliikkumiskieltojen tarkoituksena on lieventää jokaöisiä yhteenottoja poliisin ja mellakoitsijoiden välillä sekä vähentää ryöstelyä. Suuressa osassa Manhattania on kielletty myös ei-välttämätön autoliikenne yön aikana.
Suurin osa mielenosoittajista on noudattanut tiistaina ulkonaliikkumiskieltoja. Mieltä osoitettiin illansuussa CNN:n mukaan muun muassa Washingtonissa Abraham Lincolnin muistomerkillä, jonne kokoontui satoja protestoijia.
Mielenosoitus päättyi, kun ulkonaliikkumiskielto astui voimaan kello seitsemältä.
Laskuvarjojoukot valmiudessa
Vaikka valtaosa mielenosoituksista on ollut rauhanomaisia, on ympäri maata nähty myös paljon väkivaltaisiksi äityneitä mellakoita, vandalismia ja ryöstelyä. Wall Street Journalin mukaan kansalliskaarti on kutsuttu poliisin avuksi pitämään järjestystä 28 osavaltiossa.
Presidentti Donald Trump uhkasi maanantaina kutsuvansa armeijan panemaan mellakoitsijat kuriin, jos osavaltiot eivät siihen pysty.
Osavaltioiden kohdalla presidentillä ei ole suoraa valtaa lähettää asevoimia pitämään järjestystä, mutta koska pääkaupunki Washington ei kuulu mihinkään osavaltioon, on presidentillä siellä laajemmat valtuudet järjestyksenpitoon. Trump uhkasikin maanantain puheessaan lähettää pääkaupungin kaduille tuhansia sotilaita.
Guardian kertoi tiistai-iltana, että puolustusministeriölähteiden mukaan armeijan laskuvarjodivisioona on siirretty tukikohdastaan Pohjois-Carolinasta Andrewsin lentotukikohtaan Washingtonin laitamille. Tukikohdassa on valmiudessa 700 laskuvarjojoukkojen sotilasta.
Lähteiden mukaan 1 400 sotilasta lisää voidaan mobilisoida tunnin sisällä. Sotilaat ovat aseistettuja ja heillä on mellakkavarusteet.
Trump vaikutti hehkuttavan Twitterissä uhkauksensa vaikutusta mellakointiin Washingtonissa.
– Washington DC oli maailman turvallisin paikka viime yönä! presidentti tviittasi.
Ex-presidentti Bush: Olemme epäonnistuneet rasismin suhteen
Kahdeksatta peräkkäistä yötä jatkuneet mielenosoitukset alkoivat Yhdysvalloissa viime viikon alussa, kun musta mies kuoli Minneapolisissa poliisin väkivaltaisessa pidätystilanteessa. George Floydin ruumiinavaus paljasti, että kuoleman syynä oli poliisin aiheuttama tukehtuminen.
Tapaus aiheutti laajaa suuttumusta, sillä poliisiväkivalta afroamerikkalaisia kohtaan on ollut herkkä aihe jo pitkään.
Moni poliitikko, julkisuuden henkilö ja urheilija ympäri maailman on ottanut viimeisen viikon aikana kantaa Yhdysvalloissa esiintyvään rasistiseen väkivaltaan, ja tiistaina äänensä liitti kuoroon myös Yhdysvaltain entinen presidentti George W. Bush.
– Olemme epäonnistuneet järkyttävällä tavalla, kun monia afroamerikkalaisia, etenkin nuoria afroamerikkalaisia miehiä, ahdistellaan ja uhkaillaan heidän omassa maassaan, Bush sanoi lausunnossaan uutistoimisto AFP:n mukaan.
– Tämä tragedia, joka on osa pitkää samanlaisten tragedioiden sarjaa, herättää jo pitkään vastausta kaivanneen kysymyksen: kuinka me lopetamme rakenteellisen rasismin yhteiskunnassamme? Amerikan on aika tarkastella traagisia epäonnistumisiaan.
Bush oli presidenttinä vuosina 2001–2009. Vaikka hän on Trumpin tavoin republikaani, eivät presidenttien välit ole erityisen lämpimät. Bush ei ole kritisoinut Trumpia suoraan, mutta on antanut ex-presidentille tyypillisiä sovittelevia lausuntoja, joihin Trump on usein suhtautunut happamasti.
Bush sanoi lausunnossaan, että on kuunneltava niiden ääntä, jotka kokevat surua ja tuskaa.
– Ne, jotka pyrkivät hiljentämään tuollaiset äänet, eivät ymmärrä Amerikan merkitystä, tai kuinka siitä tulee parempi paikka.
Aiheesta lisää:
Washington Post: Mielenosoittajat ohjattiin pois Valkoisen talon edustalta oikeusministeri Barrin päätöksestä
Yhdysvaltain kuohunta kuvina: George Floydin veli kehotti mielenosoittajia luopumaan väkivallasta, Trump vaati virkavallalta kovempia otteita
Trump vaatii kovempia otteita – "Kuvernöörit ovat heikkoja ja näyttävät typeryksiltä"
Miksi Yhdysvalloissa osoitetaan mieltä ja mellakoidaan? Lue lyhyet vastaukset