New Yorkin kuvernööri Andrew Cuomo syyttää poliisia mellakoiden heikosta hoidosta.
– New Yorkin poliisi ja pormestari eivät tehneet viime yönä töitään kunnolla, kuvernööri Andrew Cuomo syyttää.
Cuomon mukaan poliisi ei kyennyt estämään mellakointia ja kauppojen ryöstelyä. Pormestari Bill de Blasiota hän syyttää siitä, ettei tämä ole pyytänyt apua kansalliskaartilta.
– Pormestari Bill de Blasio aliarvioi ongelman suuruuden, kuvernööri Cuomo sanoo.
New Yorkin viime yö oli hyvin levoton ja mellakat olivat monen muun Yhdysvaltain kaupungin tavoin rajuja.
Poliisiväkivallasta sytykkeensä saaneet mielenosoitukset ryöstäytyivät käsistä ja muuttuivat mellakoinniksi sekä kauppojen ryöstelyksi. Katumellakat ovat jatkuneet ja laajentuneet jo viikon ajan.
Presidentti ei halua puhua Floydista
Kuvernööri Andrew Cuomo arvoi myös, että presidentti Donald Trump keskittyy kommentoinnissaan nyt vain kauppojen ryöstelyyn, jotta hänen ei tarvitsisi puhua George Floydista.
Mielenosoitukset ja niistä kirvonneet mellakat saivat alkunsa siitä, kun valkoihoinen poliisi pidätti kovakouraisesti mustaihoisen Floydin.
Poliisi painoi polvella Floydia niskasta minuuttien ajan. Floyd kuoli myöhemmin poliisin väkivallan seurauksena.
Yhden kuolinsyyraportin mukaan Floyd kuoli väkivallasta johtuneeseen sydänpysähdykseen. Omaisten pyynnöstä tehdyn toisen kuolinsyyrapoertin mukaan Floyd kuoli poliisin väkivallasta johtuneeseen tukehtumiseen.
Lue lisää:
Yhdysvaltain kuohunta kuvina: George Floydin veli kehotti mielenosoittajia luopumaan väkivallasta, Trump vaati virkavallalta kovempia otteita
"Nyt ei ole aika olla hiljaa" – Myös amerikkalainen bisnesmaailma osoittaa tukeaan afroamerikkalaisille
Miksi Yhdysvalloissa osoitetaan mieltä ja mellakoidaan? Lue lyhyet vastaukset
Rosa Parks, Martin Luther King, Barack Obama – kamppailu mustan väestönosan kansalaisoikeuksista jatkuu nykymielenosoituksissa
Kirjeenvaihtajalta: Rakenteellinen rasismi kampittaa Yhdysvaltain mustia kohdusta alkaen, mutta avasiko George Floyd viimein tien pysyvälle muutokselle?