Demokraattipuolueen Joe Bidenin presidenttiehdokkuus Donald Trumpin haastajana Yhdysvaltain marraskuun presidentinvaaleissa on enää virallista sinettiä vailla.

Käymme tässä jutussa läpi Bidenin kampanjoinnin asetelmat, kun vaaleihin on aikaa noin viisi kuukautta.

1. Millaisissa olosuhteissa Biden käy kampanjaansa?

Koronaviruspandemian takia Bidenin kotiosavaltiossa Delawaressa on ollut voimassa ulkonaliikkumiskielto. Tämän takia hän on joutunut käymään vaalikampanjaa kodistaan käsin.

Tärkein osa kampanjointia ovat olleet Bidenin talon kellarissa kuvatut videosisällöt.

Demokraattipoliitikko herää aamulla kahdeksalta, kulauttaa proteiinijuoman ja vetää kuntotreenin talonsa yläkerrassa. Tämän jälkeen hän vetää ylleen puvun tai bleiserin ja siirtyy talonsa kellariin kampanjatyön pariin, kertoo New York Times.

Ensimmäiseksi Biden keskustelee videoyhteydellä koronavirustilanteesta terveysasiantuntijoiden ja sitten talouseksperttien kanssa.

Päivän mittaan on haastatteluja ja videoesiintymisiä. Bidenin kellariin on rakennettu videostriimejä varten televisiostudio, jonka pystyttäminen vei neljä päivää.

Videostriimeissä Bidenin takana on koko seinän levyinen kirjahylly, josta löytyy isänmaallisia symboleja, kuten Yhdysvaltain lippu ja kulunut amerikkalainen jalkapallo.

Vaalikampanjointia tutkiva politiikan tutkimuksen emeritusprofessori Michael Traugott Michiganin yliopistosta toteaa, että Biden lähtee presidenttikilpaan Donald Trumpia vaikeammasta asemasta pienemmän näkyvyyden takia.

Istuva presidentti pääsee uutismediaan milloin vain haluaa, mutta kampanjatilaisuudet ovat jääneet molemmilta väliin.

– Tästä tulee epätavallisin kampanja, johon amerikkalaiset ovat osallistuneet, Traugott toteaa Ylen puhelinhaastattelussa.

2. Miten kampanjointi etäyhteyksillä on onnistunut?

Digitaaliset alustat eivät ole vahvuusalue 77-vuotiaalle Bidenille, joka on myöntänyt tarvitsevansa lapsenlapsensa apua kännykän käytössä.

Hän onkin hiljattain kaksinkertaistanut verkkosisällöistä vastaavan kampanjatiiminsä koon 20:stä 40 henkeen.

Bidenilla oli kampanjassaan aluksi käynnistysvaikeuksia teknisten murheiden takia. Erityisen huonosti sujui Floridan demokraattien toukokuun alussa pidetty videostriimattu kannattajatilaisuus, jossa oli jatkuvia ääni- ja kuvaongelmia.

Biden oli asettunut kellarin sijaan sisäpihalle, mutta paikanvaihdoskaan ei pelastanut jäistä tunnelmaa.

– Oletteko esitelleet minut? Olenko lähetyksessä? Biden kyseli avustajiltaan, kun tuli hänen vuoronsa astua kameran eteen.

Sittemmin Biden näyttää päässeen yli teknisistä kompasteluista. Hän on kokeillut muun muassa Instagram-livevideota jalkapallotähden kanssa.

3. Miten Biden yrittää hyödyntää vahvuuksiaan?

Poikkeustilan takia sosiaalisen median rooli korostuu tämän vuoden vaalikampanjoissa. Bidenia on arvosteltu heikosta some-näkyvyydestä. Esimerkiksi Twitterissä Bidenin seuraajamäärä, 5,6 miljoonaa, kalpenee Trumpin noin 80 miljoonan seuraajan rinnalla.

Biden ei ole vaikuttanut olevan mukavuusalueellaan etäkampanjoinnissa. Hänet tunnetaan ekstroverttinä, jonka vahvuuksina pidetään empatiakykyä ja taitoa kohdata tavalliset ihmiset. Tätä ei ole ollut aivan helppoa tuoda esiin etäyhteyksien takaa.

Demokraattiehdokas on ainakin yrittänyt. Kysymyksiä hänelle on voinut esittää "rope line" -kysymys-vastaus-sessioissa, joissa hän on jututtanut muun muassa yksinhuoltajaäitiä ja sairaanhoitajaa.

Lisäksi hän on uutiskanava CNN:n mukaan polkaissut pystyyn kirjeenvaihtokampanjan, jossa kannattajat lähettävät ehdokkaalleen kirjeitä ja Biden vastaa.

Tutkija Traugottin mukaan Biden on erottunut viestintätyylissään Trumpista. Medialle antamissaan haastatteluissa Biden on puhunut kärsimyksestä, jota koronaepidemia on aiheuttanut tavallisille amerikkalaisille.

– Presidentti käyttäytyy entistäkin pöyristyttävämmin, mukaan lukien Twitterissä. Biden luo tälle vastakohtaa olemalla vakaampi ja pohdiskelemalla ajatuksella Yhdysvaltain tapahtumia, Traugott sanoo.

Biden pyrkii korostamaan myös poliittista kokemustaan. Trump tuli presidentiksi suoraan liike-elämästä, kun taas Biden toimi Yhdysvaltain varapresidenttinä Barack Obaman kaudella.

– Bidenilla on Trumpia enemmän taustaa hallintotehtävistä. Tällaisessa pandemiatilanteessa kokemus on uskoakseni Bidenin eduksi, Traugott arvioi.

4. Missä Biden on epäonnistunut?

Bidenin YouTube-kanavalta löytyvistä videoista valtaosa on hänen omia muodollisia videoviestejään tai tiimin tekemiä kampanjavideoita.

Joukossa on muun muassa kannanottoja aseväkivallan suitsimiseksi ja yhtenäisemmän maan puolesta.

Joidenkin arvostelijoiden mielestä Bidenin pitäisi tehdä muutakin kuin tehtailla etukäteen valmisteltuja puheita ja lausuntoja. Etenkin konservatiivimediat ja -vaikuttajat ovat vaatineet Bidenia poistumaan "bunkkerista" ja järjestämään esimerkiksi lehdistötilaisuuksia puutarhassa turvaväleillä.

Jotkut demokraatitkin ovat toivoneet Bidenin monipuolistavan kampanjointiaan. Entisten Barack Obaman kampanja-avustajien David Axelrodin ja David Plouffen mukaan Bidenin pitäisi hyödyntää kampanjatiiminsä työpanos paremmin ja lisätä kampanjansa tempoa.

Bidenilta on myös päässyt sammakoita suusta herkissä identiteettikysymyksissä. Miljoonia kuulijoita tavoittavan The Breakfast Club -radio-ohjelman haastattelussa Biden kommentoi, etteivät sellaiset afroamerikkalaiset ole oikeita "mustia", joiden pitää pohtia valintaa hänen ja Trumpin välillä.

Biden yritti paikkailla lipsahdustaan myöhemmin.

– Kenenkään ei pitäisi äänestää tiettyä puoluetta vain sen perusteella, mikä heidän rotunsa, uskontonsa tai taustansa on, hän sanoi BBC:n mukaan.

Kohu oli kuitenkin jo syntynyt. Tummaihoiset amerikkalaiset arvostelivat Bidenia kovin sanoin siitä, että valkoinen mies määrittelee, kuka on "oikea musta".

Afroamerikkalainen vähemmistö on Bidenille tärkeä potentiaalinen äänestäjäryhmä, joten tämänkaltaiset töppäykset voivat viedä häneltä merkittävästi kannatusta.

5. Mitä eroja Trumpin ja Bidenin kampanjoinnissa on?

Yhdysvaltain presidentinvaalikampanjat tunnetaan valtavien kannattajatilaisuuksien hurmoksesta hengennostatuspuheineen. Koronaviruksen yhä levitessä joukkokokousten järjestäminen vaikuttaa hyvin epätodennäköiseltä.

Professori Traugott arvioi, että massiivisten kampanjatilaisuuksien puute on vaikeampi pala Trumpille kuin Bidenille.

– Trump saa paljon energiaa suurille liveyleisöille puhumisesta, Traugott sanoo.

Istuva presidentti Donald Trump on pystynyt tekemään pandemiasta huolimatta tässä kuussa kaksi fyysistä kampanjointimatkaa: Arizonassa sijaitsevalle maskitehtaalle ja suojavarusteita valmistavalle Fordin tehtaalle Michiganissa.

Trump on lisäksi paistatellut julkisuuden valokeilassa Valkoisen talon koronatiedotustilaisuuksissa – olkoon julkisuus sitten positiivista tai negatiivista.

Lue aiheesta lisää tästä jutusta: Trumpin idea UV-valosta ja desinfiointiaineesta koronapotilaiden hoidossa hämmentää

Bidenin ainoa fyysinen julkinen esiintyminen on ollut osallistuminen seppeleenlaskutilaisuuteen hänen kotiosavaltiossaan Delawaressa tällä viikolla. Tavallisesti tärkeät kampanjamatkat vaa'ankieliosavaltioihin, kuten Iowaan, Michiganiin ja Wisconsiniin ovat jääneet tekemättä.

Bidenin avustajat ovat perustelleet linjausta sillä, että he eivät halua asettaa äänestäjiä tartuntavaaraan. 77-vuotias demokraatti kuuluu itsekin COVID-19-taudin riskiryhmään. Kun rajoituksia puretaan, Bidenin on kuitenkin tarkoitus tehdä kampanjamatkoja "jossain vaiheessa".

Jotkut demokraattipoliitikot pelkäävät, että kampanjointi pelkästään kotikaranteenista käsin jättää Bidenin kannatuksen jälkeen Trumpista.

Toistaiseksi uhkakuva ei ole toteutunut, sillä viimeaikaiset kannatusmittaukset näyttävät Bidenin johtavan Trumpia keskimäärin muutaman prosentin marginaalilla.

Fox Newsin mittauksessa Bidenilla on kahdeksan prosenttiyksikköä etumatkaa Trumpiin.

6. Millainen on Bidenin vaalirahoituksen tilanne?

Vaalirahoituksella on keskeinen merkitys Yhdysvaltain presidentinvaalien voittamisessa. Trumpilla on tällä saralla reilu etumatka kilpakumppaniinsa.

Trump oli haalinut maaliskuun loppuun mennessä ABC:n mukaan jo noin 220 miljoonan euron arvosta kampanjarahaa.

– Vaalirahoituksen kerääminen on prioriteettilistan numero 1, 2 ja 3, sanoo poliittinen konsultti Addisu Demissie ABC:n haastattelussa.

Biden kirii parhaansa mukaan. Hän on pitänyt jo yli kymmenen virtuaalista rahankeruutilaisuutta.

Bidenin paras vaalirahan keruukuukausi oli maaliskuu, jolloin hän sai kerättyä euroiksi muutettuna 42 miljoonan verran rahoitusta.

Aikaa vaalirahan keräämiselle on vielä, sillä vaalit järjestetään 3. marraskuuta.

Jutussa on käytetty lähteinä muun muassa USA Todaytä, New York Timesia, Politicoa, ABC:tä, CNN:ää, Fox Newsiä ja CBS:ää.

Pääset muihin Yhdysvaltain vaaleja koskeviin artikkeleihin täältä

Lisää aiheesta:

Demokraattien Joe Biden esiintyi julkisuudessa ensimmäistä kertaa yli kahteen kuukauteen (26.5.)

Trump uhkaa siirtää republikaanien puoluekokouksen, jos Pohjois-Carolina rajoittaa kokouksen suuruutta koronan takia (25.5.)