Yhdysvallat on ilmoittanut virallisesti vetäytyvänsä Open Skies -sopimuksesta, joka mahdollistaa toisten valtioiden sotilaskohteisiin tehtävät tarkkailulennot.
Kylmän sodan jälkeen osapuolten luottamusta parantamaan laaditun sopimuksen on allekirjoittanut 35 maata. Myös Suomi on mukana.
Open Skies eli Avoin taivas -sopimus syntyi vuonna 1992 Helsingissä järjestetyssä Etykin seurantakokouksessa. Suomessa Open Skies -sopimus astui voimaan vuonna 2003.
Sopimus antaa mahdollisuuden tarkastaa toisen maan sotilaallista toimintaa ilmakuvauksen avulla. Esimerkiksi Suomi ja Venäjä tekevät tarkkailulentoja toistensa alueilla tämän sopimuksen pohjalta.
Nyt Yhdysvallat on ilmoittanut vetäytyvänsä sopimuksesta syyttäen Venäjää toistuvasta sopimusehtojen rikkomisesta. Presidentti Donald Trump uhkasi vetää maansa pois sopimuksesta jo viime vuoden lopulla.
Yhdysvaltain mukaan se voi saada tarvitsemansa tiedot muiden maiden sotilaskohteista halvemmalla satelliittikuvauksen avulla kuin tekemällä tarkkailulentoja.
Sopimuksesta irtautuminen tapahtuu puolen vuoden kuluessa. Myöhemmin torstaina Trump kuitenkin lausui, että Yhdysvallat saattaisi harkita vetäytymistä sopimuksesta uudelleen, jos Venäjä istuisi neuvottelupöytään ja sopimus neuvoteltaisiin uusiksi.
Trumpin presidenttikaudella Yhdysvallat on vetäytynyt useista kansainvälisistä sopimuksista.
Lue myös:
Venäjä rajoittaa USA:n kanssa sopimiaan tarkkailulentoja ilmatilassaan
Venäläiset kuvasivat Suomen ilmatilassa kesällä – tällä viikolla on meidän vuoromme tehdä sama heille
Venäjän ilmavoimien valvontalentokone lensi Pentagonin ja Trumpin lomanviettopaikan yli
Venäjän ilmavoimat kuvaa taas Suomen ilmatilassa – "Varmistavat, että meillä ei ole käynnissä mitään sellaista, minkä kuuluisi herättää ihmetystä"