Ilma oli sakeana salaliittoteorioita, kun Venäjä-mielinen ukrainalaispoliitikko Andri Derkatš esitteli tiistaina Kiovassa tallenteita, joita hän väittää luottamuksellisiksi puheluiksi.

Yli neljän vuoden takaisissa puheluissa Ukrainan silloinen presidentti Petro Porošenko ja Yhdysvaltain varapresidentti Joe Biden näyttävät keskustelevan päivänpolttavista aiheista, muun muassa Ukrainan valtakunnansyyttäjän erottamisesta.

Derkatšin julkaisemissa tallenteissa on väitetyistä puheluista vain otteita. Tallenteiden aitoudesta ei ole takeita, mutta Bidenin edustajat eivät ole kiistäneet niiden aitoutta.

Derkatšin mukaan puhelut osoittavat, että presidentti Porošenkon aikana Ukrainan politiikkaa johti suursijoittaja George Soros yhdessä Joe Bidenin kanssa.

Ukrainan Venäjä-mielisissä piireissä suositulle salaliittoteorialle ei ole löytynyt todisteita, eikä sellaisia löydy myöskään tiistaina julkaistuista tallenteista.

Puhelutallenteissa ei vaikuta myöskään olevan uutta tietoa liittyen Joe Bidenin toimiin Ukrainassa. Presidentti Donald Trump joutui viime vuonna valtakunnanoikeuteen, kun ilmeni, että hän oli painostanut Ukrainaa aloittamaan tutkinnan Joe Bidenista ilman perusteita.

Puhelutallenteet ovat kiinnostavia, koska ne vuodetaan julkisuuten puoli vuotta ennen Yhdysvaltain presidentinvaaleja, joissa Donald Trump kohtaa Joe Bidenin.

Derkatš kävi KGB-koulua

Andri Derkatš väittää saaneensa nauhoitukset "tutkivilta toimittajilta". Derkatš on kuitenkin tunnetumpi yhteyksistään Venäjän tiedustelupalveluihin kuin riippumattomaan mediaan.

Nuoruudessaan Derkatš opiskeli Neuvostoliiton turvallisuuspoliisin KGB:n oppilaitoksessa Moskovassa.

Derkatšin isä Leonid oli KGB:ssä korkea-arvoinen viranomainen, kunnes nousi itsenäisen Ukrainan tiedustelupalvelun SBU:n johtajaksi 1990-luvulla. Hänet erotettiin SBU:sta, kun selvisi, että hän oli sekaantunut ukrainalaisen toimittajan murhaan.

Suhteita Trumpin lähipiiriin

Yhdysvalloissa Derkatšilla on suhteita presidentti Trumpin lähipiiriin. Viime vuoden joulukuussa hän tapasi Trumpin asianajajan Rudy Giulianin Kiovassa.

Derkatš on edistänyt teoriaa, jonka mukaan varapresidentti Joe Biden suhmuroi Ukrainan politiikassa edistääkseen poikansa Hunter Bidenin uraa. Joe Bidenin toimet Ukrainassa olivat keskiössä viime vuonna, kun presidentti Donald Trump joutui valtakunnanoikeuteen.

Trumpin epäiltiin painostaneen Ukrainan nykypresidenttiä Volydymyr Zelenskyä avaamaan tutkinnan Joe Bidenin toimista Ukrainassa. Trump uhkasi vetää pois kongressin Ukrainalle myöntämän elintärkeän sotilaallisen avun, mikäli tutkintaa ei aloiteta. Ukrainassa ei tutkintaa aloitettu, koska sille ei löydetty mitään perusteita.

KV-yhteisö vaati Šokinin eroa

Derkatšin nyt paljastamat nauhoitukset vaikuttavat lähinnä tukevan Joe Bidenin versiota tapahtumista.

Puhelussa Biden tekee selväksi presidentti Porošenkolle, että Ukrainan valtakunnansyyttäjän Viktor Šokinin ero on edellytys Yhdysvaltain taloudelliselle tuelle.

Puheluiden aikaan loppuvuodesta 2015 kansainvälisessä yhteisössä vaadittiin laajasti valtakunnansyyttäjä Šokinin eroa vastineeksi taloudelliselle tuelle. Šokinia epäiltiin laajamittaisesta korruptiosta ja uudistusten jarruttamisesta. Kansainvälisen yhteisön mukaan Šokinin erottaminen oli välttämätöntä, jotta Ukraina voisi jatkaa korruption vastaisia uudistuksiaan.

Yhdysvallat oli avoimesti kertonut, että valtakunnansyyttäjän erottaminen on ehto sille, että Yhdysvallat myöntää Ukrainalle takuut miljardin dollarin tukilainoille. Yhdysvalloissa varapresidentti on perinteisesti vastannut suhteista Ukrainaan.

Giuliani: "Vain jäävuoren huippu"

Trumpin asianajaja Rudy Giuliani sen sijaan on pitkään väittänyt, että Biden painosti Porošenkoa erottamaan valtakunnansyyttäjän puhtaasti itsekkäistä syistä. Giulianin mukaan Joe Biden halusi auttaa poikaansa Hunteria, joka oli hallituksen jäsen ukrainalaisessa kaasuyhtiö Burismassa.

Giuliani on hakenut näyttöä väitteilleen paikan päältä Ukrainasta. Nauhoitukset julkistanut poliitikko Derkatš on yksi niistä, joita Giuliani tapasi Kiovassa viime vuonna.

Nauhoitukset eivät silti millään tavalla vahvista Giulianin väitteitä.

Julkaistuissa puheluissa Joe Biden onnittelee Porošenkoa uuden valtakunnansyyttäjän nimittämisestä.

– On ratkaisevan tärkeää, että uusi valtakunnansyyttäjä korjaa Šokinin aiheuttaman tuhon. Olen sanani arvoinen mies. Olemme valmiit allekirjoittamaan miljardin dollarin lainatakuut, koska uusi valtakunnansyyttäjä on valittu, Biden sanoo tallenteella.

Hän ei mainitse kertaakaan kaasuyhtiö Burismaa tai poikaansa.

Giuliani ei vastannut Washington Post -lehden tekstiviestikysymyksiin siitä, tiesikö hän nauhoitusten julkaisusta etukäteen. Hän kirjoitti lehdelle sen sijaan, että tämä on "vain jäävuoren huippu".

Onko vuoden 2016 toisinto?

Vaikka nauhoitukset eivät tue Giulianin väitteitä, ne voivat silti olla arvokas väline Trumpin kannattajille vanhan salaliittoteorian kierrättämiseksi ensi marraskuun presidentinvaaleihin, joissa Joe Biden on presidentti Donald Trumpin vastaehdokas.

Bidenin kampanjatoimiston mukaan nyt julkaistut nauhoitukset ovat jatkoa Venäjän pitkälle informaatio-operaatiolle, jonka päämääränä on entisen varapresidentin vahingoittaminen.

– Nauhoituksia on editoitu rankasti, ja silti niissä ei ole mitään dramaattista, Bidenin edustaja Andrew Bates sanoi Washington Postin haastattelussa.

Batesin mukaan tilanne muistuttaa edellisistä presidentinvaaleista ja Venäjän vuoden 2016 operaatiosta.

Silloin Venäjän tiedustelu murtautui demokraattipuolueen palvelimelle ja levitti anastamiaan sähköpostiviestejä. Viestit vahingoittivat demokraattien ehdokkaan Hillary Clintonin kampanjaa.

Yhdysvaltain tiedustelupalvelujen mukaan kyseessä oli Kremlin toteuttama hybridioperaatio, jonka päämääränä oli edistää republikaaniehdokas Donald Trumpin kampanjaa ja horjuttaa Yhdysvaltain presidentinvaalien uskottavuutta.

Lisää aiheesta:

Ukrainian lawmaker releases leaked phone calls of Biden and Poroshenko Washington Post

Ukrainian MP releases Biden-Poroshenko call recordings, spouts absurd conspiracy theory Kyiv Post -lehti

Trumpin virkarikostutkinta: Näistä syistä häntä epäillään ja näin republikaanit vastaavat syytöksiin Yle 20.11.2019

Kiinan-matka yhdessä isän kanssa, korruptioepäilyjä ja kokaiinia – pojan tekemisissä on ruodittavaa, eikä se ole Joe Bidenin eduksi Yle