Toimet koronaviruksen kuriin saamiseksi ovat iskeneet rajusti ravintoloihin eri puolilla Eurooppaa. Kuten muissakin koronatoimissa, myös ravintoloiden suhteen linja on kuitenkin vaihdellut eri maiden välillä jyrkästikin.
Kun Ranskassa julistettiin ulkonaliikkumiskielto ja sallittiin ravintoloille vain ruoan kotiinkuljetus, jatkoivat ruotsalaiset jonottamista Tukholman suosituimpiin biletyspaikkoihin lähes entiseen malliin.
Suuressa osassa Euroopan maista ravintolat sulkivat ovensa maaliskuun puolivälistä alkaen. Ruoka-annosten kotiinkuljetukset tai annosten noutomyynti ravintoloista ovat olleet sallittuja useimmissa maissa koko ajan.
Nyt eri puolilla Eurooppaa on ryhdytty vähitellen ottamaan askelia kohti ravintoloiden ja kahviloiden avaamista. Askellus kohti uutta arkea on kuitenkin eritahtista osin jopa maiden sisällä.
Ruotsin ravintoloissa juhlat vain jatkuvat
Ruotsissa ravintolat ovat saaneet pitää ovensa auki koko ajan edellyttäen, että ne pystyvät varmistamaan asiakkaidensa turvallisuuden. Siihen on pyritty muun muassa rajoittamalla ravintolaan päästettävien ihmisten määrää, tarjoilemalla annokset pöytiin ja pitämällä turvavälejä asiakaspaikkojen välillä.
Tämä on sujunut vaihtelevalla menestyksellä. Useat ravintolat ovat tarkastuksissa jääneet kiinni rikottuaan sääntöjä, jotka vaativat pöytiintarjoilua ja turvavälejä. Esimerkiksi Tukholmassa ja Göteborgissa viranomaiset ovat sulkeneet joksikin aikaa useita ravintoloita toistuvien laiminlyöntien takia.
Mediassa on raportoitu Tukholman suosikkiravintoloihin viikonloppuisin jonottavista juhlijoista, ja jopa tiukan koronakurin maista Ruotsiin saapuneista bileturisteista.
Tänään perjantaina Ruotsin hallitus ilmoitti uudesta vuoden loppuun asti voimassa olevasta laista, joka antaa kunnille valtuudet tarvittaessa sulkea ravintoloita tai määrätä niille rajoituksia koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Tällä hetkellä ravintolatarkastuksia näillä valtuuksilla tekevät tartuntatautiviranomaiset.
Saksalaiset saavat syödä currywurstinsa ravintolassa
Saksassa ravintolat ja pubit avaavat oviaan osavaltioiden päätösten mukaan. Esimerkiksi Berliinissä currywurstin voi jälleen syödä ravintolassa tästä päivästä alkaen.
Ravintoloissa asioivia suojellaan virustartunnalta muun muassa 1,5 metrin turvaväleillä ja sillä, että henkilökunta pitää hengityssuojainta koko työvuoronsa ajan.
Ravintoloiden avautumista Berliinissä seurannut Ylen kirjeenvaihtaja Suvi Turtiainen kuvailee tunnelmia erittäin helpottuneiksi. Ravintolan työntekijöille rajoitukset ovat merkinneet esimerkiksi lomautuksia ja kahden kuukauden juomarahojen menettämistä.
Ravintolat suljettiin Saksassa maaliskuun puolivälissä.
Oman lähikuppilan avautumisella koronasulun jälkeen on monelle suuri merkitys.
– Kyse ei ole siitä, että juodaan itsensä känniin vaan nautinnollisessa huppelissa olosta. Se antaa ihmisille tunteen arkirutiineista, velvollisuuksista ja kurinalaisuudesta vapautumisesta, kuvailee antropologi Christoph Wulf kulmakapakan avautumisen merkitystä saksalaisille Deutsche Wellen haastattelussa.
Tänään perjantaina ravintoloihin ja kahviloihin pääsee jälleen myös Itävallassa.
Brittipubit pysyvät edelleen kiinni
Britanniassa ravintolat ja pubit pysyvät edelleen suljettuina ja pilaantunutta olutta kaadetaan viemäriin jopa 70 miljoonaa pinttiä, uutisoi I-sanomalehti. Yksi pintti on runsaat puoli litraa.
Hukkaan menee alan laskelmien mukaan noin 90 prosenttia kaikesta Britanniassa pantavasta oluesta.
– Tämä on sydäntäsärkevää, cornwallilaisen St Austellin panimon toimitusjohtaja Andrew Turner suree viemäriin päätyvää vanhentunutta olutta I:n haastattelussa.
Britannian pubit ja ravintolat suljettiin maaliskuun 21. päivä, eikä niitä avata ainakaan ennen heinäkuun 4. päivää.
Italiassa odotettiin kunnollista kahvia
Euroopan pahimpiin koronakriisimaihin lukeutuvassa Italiassa ravintoloiden toimintaa jouduttiin rajoittamaan eturintamassa maan pohjoisosista alkaen. Tiukimmillaan sallittiin vain ruoan kotiinkuljetukset ravintoloista.
Maanantaista 4. toukokuuta lähtien rajoituksia on kuitenkin lievennetty hieman ja italialaiset voivat nyt itse hakea ravintoloista noutoannoksia.
Erityisen suurella ilolla italialaiset ovat ottaneet vastaan mahdollisuuden ostaa taas kahvia tutuista kahviloista.
– Tämä on ensimmäinen kunnollinen kahvi kahdeksaan viikkoon. Tätä olen kaivannut ehkä eniten, sanoi roomalaisesta kahvilasta kupillisen ostanut Riccardo Monti uutistoimisto Reutersille.
Monti kuvaili kahviloiden sulkemista traumaattiseksi kokemukseksi.
Tämänhetkisten suunnitelmien mukaan ravintoloissa sisällä syöminen aiotaan sallia jollain tapaa kesäkuun alusta alkaen.
Espanjassa ravintoloiden avautuminen riippuu asuinpaikasta
Espanjassa ravintolassa ja kahvilassa asioiminen riippuu nyt siitä, missä osassa maata asuu. Rajoituksia on helpotettu siellä, missä se virustilanteen vuoksi on mahdollista. Esimerkiksi Mallorcan saarella kahviloiden terasseilla on riittänyt asiakkaita.
Madridissa ja Barcelonassa kahvilaan tai ravintolaan on vielä turha yrittää.
Espanjassa on laadittu koronarajoituksista eroon pääsyyn nelivaiheinen suunnitelma, jossa edetään eri tahtia maan eri osissa viruksen yleisyydestä riippuen. Eri vaiheissa nollatasolta alkaen yhteiskunnan toimintoja avataan aina enemmän ja enemmän.
Noin puolet kansasta on nyt ensimmäisessä vaiheessa, jossa esimerkiksi kahviloiden terassit ovat auenneet. Tarjoilualueelle pääsevien asiakkaiden määrää rajoitetaan.
Ravintoloiden sisätilojen avaamiseen päästään vasta kakkosvaiheessa.
Unkarissa helpotettu rajoituksia pääkaupungin ulkopuolella
Unkarissa ravintoloiden ulkotiloissa on voinut nauttia ruoasta ja juomasta jälleen toukokuun 4. päivästä alkaen.
Tuolloin koronaviruksen vuoksi asetettuja rajoituksia helpotettiin ravintoloiden lisäksi myös osassa kaupoista, museoista, rannoista ja kylpylöistä.
Helpotukset eivät kuitenkaan koske vielä maan pääkaupunkia Budapestia, jossa on todettu suurin osa koko maan koronavirustartunnoista.
Tšekissä take-away-muki vaihtui lasituoppiin
Tšekin tasavallassa baarien ja ravintoloiden sisätiloihin pääsyä joudutaan odottamaan vielä vähän aikaa. Maan hallitus on ilmoittanut, että ravintolat, baarit ja kahvilat voivat ottaa asiakkaita sisälle toukokuun 25. päivästä alkaen.
Samana päivänä avautuvat myös hotellit, leirintäalueet ja kylpylät.
Esimerkiksi Prahassa nähtiin tällä viikolla iloista juhlintaa, kun olutta pystyi jälleen juomaan ravintoloiden terasseilla.
– Aivan mahtavaa, että olut on vihdoin lasissa eikä muovimukissa, joka on saatu ravintolan take-away-ikkunasta, ilakoi Ivan Verner Prahan keskustassa uutistoimisto Reutersille.
Ranskan katukuva muuttui, kun terassit tyhjenivät
Ranska kielsi maaliskuussa kotoa poistumisen muille kuin aivan välttämättömimmille asioille. Tiukka ulkonaliikkumisen rajoittaminen johti siihen, että ruokakauppoja lukuunottamatta kaikki liiketilat suljettiin.
Mielikuvissa Ranskaan vahvasti yhdistetty katukahviloissa istuskelu loppui.
– Pariisi on erikoinen näky ilman kahviloiden terasseilla istuvia ihmisiä, raportoi huhtikuussa Ylen toimittaja Annastiina Heikkilä Ranskasta.
Vaikka tiukimpia rajoituksia ryhdyttiin 11. toukokuuta alkaen helpottamaan, ovat kahvilat ja ravintolat edelleen kiinni. Ranskalaisia varoitettiin jo huhtikuussa siitä, että ravintoloihin pääsystä voinee haaveilla aikaisintaan heinäkuussa.
Naapurimaa Belgiassa ravintoloiden avautumista joudutaan puolestaan odottamaan kesäkuulle asti.
Liettuan pääkaupungista tuli suuri ulkoilmakahvila
Liettuan pääkaupungissa Vilnassa ravintolat ja kahvilat ovat voineet avata terassinsa. Jotta turvavälit voidaan taata, ovat yritykset saaneet luvan levittää tarjoilualueitaan Vilnan keskustassa.
Kaupunkia kuvailtiinkin huhtikuun lopussa suureksi ulkoilmakahvilaksi, kun jo 160 ravintoloitsijaa oli anonut lupaa tarjoilualueen laajentamiseksi, uutisoi The Guardian -sanomalehti.
Ulkotiloissa tarjoiluakin koskevat tiukat ohjeet, ja pöydässä saa istua enintään kaksi ihmistä, uutisoi maan yleisradioyhtiö LRT. Ravintoloiden ja kahviloiden sisätiloihin asiakkaita päästetään jälleen ensi maanantaista alkaen tiukoin rajoituksin.
Islannin ravintolat ja kahvilat ovat pitäneet ovensa auki
Islannissa useimmat ravintolat ja kahvilat ovat pitäneet ovensa auki myös korona-aikana. Asiakkaiden määrää on rajoitettu turvallisuuden takaamiseksi.
Lisäksi asiakkaita on muistutettu kahden metrin turvavälin säilyttämisestä ja hygieniasta huolehtimisesta.
Baarit saavat avata ovensa Islannissa jälleen 25. toukokuuta. Koko yön kestävää juhlimista on kuitenkin turha suunnitella, sillä baarit saavat pitää ovensa auki vain kello 23.00 asti.
Lue myös:
Päivittyvä koronaseuranta
Päätöksille ravintoloiden aukiolosta tulee kiire – hallituksessa vääntöä asiakaspaikoista ja kaljahanojen sulkemisesta
Kaljahanat kiinni jo yhdeksältä illalla? Näitä rajoituksia hallitus ravintoloille harkitsee