Joensuu on suurimpien kaupunkien mukana vaatimassa valtiolta tukea koronakriisin hoitoon.
Suomen 21 suurimman kaupungin johtajien verkosto ei pidä riittävänä noin miljardin euron tukipakettia, jota hallitus on kaavaillut kuntien tukemiseen koronan kuluissa.
Kaupunginjohtajien kannanoton mukaan kuntien verotulot vähenevat ja sote-kulut kasvavat tukisummaa enemmän.
Kaupunkien mielestä valtion tuki tulee kohdentaa niille kunnille, joissa koronan kielteiset vaikutukset ovat suurimmat. Isoilla paikkakunnilla on enemmistö tautitapauksista ja palveluvoittoinen elinkeinorakenne, johon rajoitukset vaikuttavat vahvimmin.
Päätökset on lisäksi tehtävä nopeasti, että kunnat pystyvät suunnittelemaan toimintaansa eteenpäin.
Työllisyyden elvytystoimena verkosto esittää kuntien investointeja. Esimerkiksi infrainvestoinnit edistävät sekä kasvua että hiilineutraaliustavoitteita.
Kriisin vaikutus kuntakenttään tulee jatkumaan vuosia. Siksi suuret kaupungit vaativat, että hallitus ei aseta kunnille uusia tehtäviä ja velvoitteita.
Suurimmat kaupungit vaativat valtiolta myös nykyistä tiiviimpää yhteistyötä koronasta selviytymiseksi. Kaupungit haluavat olla mukana, kun ohjeistuksia, rajoitusten muutoksia ja kriisin jälkihoitoa suunnitellaan.
Kaupunkipolitiikkaa ja edunvalvontaa harjoittavaan 21 suurimman kaupungin C21-verkostoon kuuluvat Itä-Suomesta Joensuun Kari Karjalaisen lisäksi Kuopion, Mikkelin ja Lappeenrannan johtajat.