Yhdysvalloissa työttömyys on korkeammalla kuin vuosien 2008–09 finanssikriisissä ja lähellä 1930-luvun laman tasoa.

Työttömyysaste kipusi huhtikuussa 14,7 prosenttiin. Maaliskuussa työttömyysaste oli 4,4 prosenttia.

Tiedot käyvät ilmi Yhdysvaltain työvoimatilastoviraston kuukausiraportista.

Koronaviruspandemian keskellä Yhdysvalloista on kadonnut reilut 20 miljoonaa työpaikkaa, mikä on suurin kuukausittainen menetys vuoden 1948 jälkeen.

Yrityksiä ja tehtaita on suljettu kaikilla talouden sektoreilla koronapandemian takia.

Lue täältä uusimmat tiedot koronaviruksesta.

Vuosien 2008–09 finanssikriisin aikaan työttömyys kohosi pahimmillaan kymmeneen prosenttiin hieman taantuman päättymisen jälkeen, ilmenee Yhdysvaltain työvoimatilastoviraston tiedoista. Työpaikkoja menetettiin tuolloin 8,6 miljoonaa.

Finanssikriisin jälkeen syntyneiden uusien työpaikkojen kokonaismäärän verran työpaikkoja on nyt menetetty Yhdysvalloissa yhden kuukauden aikana.

Presidentti Donald Trump kommentoi Fox News -televisiokanavalle, että työttömyyspiikki oli odotettavissa.

– Siinä ei ole mitään yllättävää, kaikki tietävät sen. Joku sanoi "oho, katsokaapa tätä", mutta edes demokraatit eivät syytä minua tästä. Sen sijaan voin tuoda sen (työpaikat) takaisin, Trump sanoi.

Korjaus 9.5. klo 13.32: Muutettu jutun otsikkoa ja alkua. Jutussa luki aiemmin, että työttömyys on korkeimmillaan sitten finanssikriisin, mutta työttömyys on pahempaa kuin finanssikriisissä ja lähellä 1930-luvun laman työttömyysastetta.

Lisää aiheesta:

Suomen vienti hyötyy vessapaperin ennätyskulutuksesta ja sakkaa turismin pysähdyksestä – Yle selvitti koronakriisin vaikutukset vientinäkymiin

USA:ssa pelätään koronan tuovan ruokapulaa – Oliko Trumpin päätös määrätä lihanjalostamot töihin välttämätön vai turhaa työntekijöiden vaarantamista?