Yhdysvaltain demokraattipuolueen todennäköistä presidentinvaaliehdokasta Joe Bidenia koskeva skandaali paisuu jatkuvasti.
Bidenin entinen kongressiavustaja Tara Reade syyttää häntä vuonna 1993 tapahtuneesta seksuaalisesta ahdistelusta ja jopa seksuaalisesta väkivallasta. Biden oli pitkään kommentoimatta asiaa, mutta ilmoitti toukokuun alussa sähköpostilausunnossaan kiistävänsä syytöksen.
Presidenttikandidaatti Biden kiistää syytteet seksuaalisesta ahdistelusta: "Sitä ei koskaan tapahtunut"
Entinen alainen syyttää Bidenia seksuaalisesta ahdistelusta – tulevan presidenttiehdokkaan kampanjatoimisto kiistää syytökset
Bidenin lausunnolla ei julkisuusmyllyssä ole paljoakaan merkitystä.Tiedotusvälineet puivat sitä nyt täydellä voimalla.
Readen syytöksiä koskeva julkisuus kuvaa hyvin Yhdysvaltain mediakentän kahtiajakautuneisuutta. Liberaali valtamedia, kuten The New York Times -lehti ja uutiskanava CNN, jotka ovat demokraatteihin kallellaan, jätti Bideniin kohdistuvan syytöksen pitkään huomiotta.
Presidentti Donald Trumpiin myötämielinen oikeistomedia puolestaan on revitellyt asialla siitä lähtien, kun Reade kertoi Bideniin kohdistuvista vakavimmista syytöksistä maaliskuun lopulla julkistetussa toimittaja Katie Halpernin podcastissa.
Demokraatteja syytetään kaksinaismoralismista
– Republikaanit ovat saaneet tapauksesta vahvistusta narratiiviinsa, että demokraattipuolue on korruptoituneen eliitin käsissä, joka ei välitä lainkaan periaatteistaan, kunhan vain pääsee valtaan, sanoo Yhdysvaltain politiikkaan perehtynyt dosentti Markku Ruotsila Ylen haastattelussa.
Hänen mukaansa republikaanit pystyvät nyt hyvin toteamaan, etteivät demokraatit ole sitä, mitä he väittävät olevansa, vaan käyttävät kauniita periaatteita vain tekopyhästi hyväkseen.
Demokraattien jäsenistön ydinjoukko on vahvasti sitoutunut naisiin kohdistuvaa seksuaalista ahdistelua vastustavaan #metoo-liikkeeseen. Jos he nyt jättävät Bidenin törkeilyt huomiotta, hylkäävät he periaatteensa, Ruotsila toteaa.
Demokraatit pitivät viime vaalien alla paljon meteliä Trumpin väitetyistä seksiskandaaleista ja naisiin kohdistuneista tökeröistä lausunnoista. Vaikka Trumpin maine esimerkiksi feministien keskuudessa onkin edelleen huono,Ruotsilan mukaan hän on immuuni vastaaville skandaaleille. Trumpin kannattajat eivät niistä piittaa.
Vertailukohtana tuomari Kavanaugh
Yhdysvaltain konservatiivinen media on nyt nostanut esiin tuomari Brett Kavanaugh'n tapauksen. Trump halusi nostaa hänet korkeimman oikeuden jäseneksi, jolloin vanhoillisten tuomarien osuus korkeimmassa oikeudessa kasvaisi.
Kavanaugh'n nuoruusvuosiin sisältyi kuitenkin 1980-luvulla tapahtunut väitetty seksiskandaali, jota demokraatit halusivat tutkia tarkasti ja mahdollisesti estää siten hänen nousunsa korkeimpaan oikeuteen.
Republikaanit ovat nyt huomauttaneet, että Bidenin skandaalia koskevat todisteet ovat huomattavasti vahvemmat kuin Kavanaugh'n tapauksessa, toteaa Turun yliopiston John Morton -keskuksen professori Benita Heiskanen.
Kun Kavanaugh'n jutussa ei ollut juurikaan todistajia, tiedotusvälineet ovat nyt kaivaneet esiin Tara Readen sukulaisia ja naapureita, joille Reade on kertonut tapahtuneesta.
Lisätodiste saatiin, kun The Intercept -nettijulkaisu paljasti, että Readen äiti oli elokuussa 1993 soittanut CNN-kanavan juontajalle Larry Kingille ja kysynyt neuvoa, mitä pitää tehdä, kun tytär on joutunut vaikutusvaltaisen henkilön lähentelemäksi.
Mitä demokraatit ajattelevat?
Molemmat tutkijat toteavat skandaalin olevan demokraattipuolueelle hyvin hankala npaikka. Biden johtaa Trumpia mielipidekyselyissä niukasti, mutta monessa osavaltiossa johto jää kyselyiden virhemarginaalin sisään.
Markku Ruotsilan mukaan skandaalin vaikutus kiteytyy demokraattien ydinkannattajiin. Republikaaneihin se ei vaikuta.
Liberaalit demokraattiäänestäjät, etenkin feministit, joutuvat nyt valitsemaan, onko Trumpin kaataminen tärkeämpää kuin omien periaatteiden noudattaminen.
Bidenille tulee olemaan myös vaikea löytää itselleen varapresidenttiehdokasta. Hänen uskotaan valitsevan rinnalleen naisen, mutta kaikki demokraattipuolueen tunnetut naisehdokkaat ovat vahvasti #metoo-liikkeen kannattajia, Ruotsila muistuttaa. Heidän on vaikea selittää Bidenin tapausta äänestäjille parhain päin.
Ruotsila toteaa, että Biden ei ole suosittu edes oman puolueensa sisällä. Hänet on nostettu vahvasti esille vain, koska hänen uskotaan olevan se ehdokas, joka varmimmin voi voittaa Trumpin.
Heiskasen mukaan demokraattipuolueen johto on jopa runnonut Bidenin ehdokkaaksi vastoin monien tahtoa. Sama tapahtui myös edellisissä vaaleissa, jolloin Hillary Clinton runnottiin väen väkisin presidenttiehdokkaaksi.
– On muistettava, ettei ehdokasasettelu ole vielä päättynyt. Monien osavaltioiden ehdokasvaalit ovat vielä pitämättä, Ruotsila sanoo.
Hän ei pidä mahdottomana, että puolue vielä joutuisi vaihtamaan ehdokastaan, vaikka kaikki vastaehdokkaat ovat jo jättäytyneet pois.
Biden ei ole unelmaehdokas
Demokraattisen puolueen tilaa kuvaa se, että Readen uusimman tunnustuksen julkaissut toimittaja Katie Halpern tunnetaan Bernie Sandersin kannattajana. Asiasta kertoo myös muun muassa nettiuutisia julkaiseva Vox-sivusto.
Sanders oli demokraattien toiseksi suosituin ehdokas. Benita Heiskanen uskoo, että jos kakkosena ei olisi ollut puoluejohdon keskuudessa epäsuosittu, "demokraattiseksi sosialistiksi" itseään kutsuva Sanders, Biden olisi pudotettu kärkipaikalta puoluejohdon toimesta.
Heiskasen mukaan Bidenin skandaalin merkitys marraskuun vaaleille keskittyy kahteen asiaan. On katsottava, löytyykö Readen syytösten tueksi lisää todisteita tai jotain muuta raskauttavaa.
Toisaalta demokraattien jäsenistön on päätettävä, ovatko puolueen muut tavoitteet, kuten minimipalkka tai terveydenhuolto tärkeämpiä asioita kuin ryvettynyt presidenttiehdokas.
Sama tarina tuntuu toistuvan Yhdysvaltain vaaleissa kerta toisensa jälkeen. Clintonin aikana oli seksiskandaali, Trumpin aikana ei paljon muusta puhuttukaan kuin hänen toilailuistaan, ja nyt tämä, Heiskanen huokaisee.
Ruotsila arvioi, että seuraava presidentinvaali voi ratketa samalla tavalla kuin edellinenkin. Vaa'ankieliasemassa ovat Keskilännessä asuvat miehet. He eivät piittaa seksiskandaalista, mutta ovatko he niin tyytymättömiä Trumpiin, että jättävät äänestämättä häntä?
Lue lisää:
Fox News : Voters sharply divided on sexual assault allegation against Biden: poll
Politico: ‘Not a perfect messenger’: Trump campaign goes all-in on Biden sexual assault allegations
Täsmennetty 8.5. klo 15.35 alaotsikon muotoilua, törttöilyt ovat väitettyjä.