Keski-Suomessa ei ole tänäänkään todettu yhtään uutta, testein vahvistettua koronavirustartuntaa, kertoo Keski-Suomen sairaanhoitopiiri.
Kyseessä on jo viides nollapäivä peräkkäin. Viiden päivän nollaputki todetuissa tartunnoissa oli myös huhtikuun puolen välin jälkeen. Tartunnat ovat kuitenkin lisääntyneet Keski-Suomessa tasaisesti siitä lähtien, kun ensimmäiset tartunnat vahvistettiin 9. maaliskuuta.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan tartuntoja on Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueellla todettu 127. Testejä on tehty noin 2750.
Sairaanhoitopiiri kertoi eilen lopettavansa toistaiseksi päivittäisen koronakatsauksensa, koska tautitilanne on pysynyt Keski-Suomessa koko ajan niin rauhallisena. Muutoksista sairaanhoitopiiri tiedottaa tarvittessa. Vs. johtajaylilääkäri Juha Paloneva totesi kuitenkin eilen, ettei virusta ole saatu vielä kuriin ja siksi valtioneuvoston ja sosiaali- ja terveysministeriön antamia ohjeita on syytä noudattaa.
Tuoreimmat tiedot Keski-Suomen koronatilanteesta voi lukea täältä.
Laajemmin tietoja Suomesta ja maailmalta Yle päivittää tähän artikkeliin.