Seppo Lamminpää touhuaa tottuneesti Lappeenrannan Kariniemessä. Vieressä kiiltävä Saimaa odottaa jo innokasta veneilijää. On aika huoltaa ja putsata vene.

– Meillä on kesämökki saaressa. Matkaa on seitsemän kilometriä, eikä sinne oikein uimalla viitsi mennä, tuumii Lamminpää.

Viime viikon keskiviikkoon eli vapun aatonaattoon saakka Lamminpää pystyi elämään varsin samanlaista arkielämää kuin muutkin ihmiset. Toki sitä rajoittivat hieman koronasäännöt, joiden kanssa muutkin aikuiset joutuivat elämään.

Vappuaattona 30.4.2020 Seppo Lamminpää täytti 70 vuotta. Yksi yö muutti hänet koronataudin riskiryhmäläiseksi.

Seppo Lamminpään olisi heti herättyään pitänyt asettua karanteeniin kuten valtioneuvosto on ohjeistanut. Toimeliaan ja omasta mielestään pirteän miehen oli vaikea sulattaa sitä, ettei enää saisi tavata ketään ja että hänen pitäisi pysyä kotona.

– Kyllä minusta tuntui aika karsealta. Tunnen olevani mies parhaassa iässä. Vähän otti pattiin, tuumii Lamminpää.

Ei malta olla paikallaan

Seppo Lamminpäällä on nyt takanaan reilut viisi vuorokautta koronakaranteeniaikaa. Ensimmäinen päivä vielä onnistui jotenkin, mutta vappupäivänä piti jo lähteä tyttären luokse Keravalle.

– Sitten vähän rymistettiin, naurahtaa Lamminpää.

Lamminpää kertoo, että hänen arkensa ei ole kuitenkaan kovin muuttunut. Hän ihmettelee, miksi pitäisikään.

– On ikävää, että raja on juuri 70 vuotta. Jotkut professorit ovat kritisoineet sitä. Ymmärrän kyllä, että raja on ollut helppo vetää 70 vuoteen, sanoo Lamminpää.

Kaupassa ja apteekissa hän käynyt viime päivinä siihen aikaan, kun hänelle on parhaiten sopinut. Muilta osin koronaohjeet ovat mielessä.

– Kaikenlaisia hässäköitä olen vältellyt, ja hygieniaohjeita olen noudattanut. Ne ovat ihan hyviä, sanoo Seppo Lamminpää.

Ristiriitainen 70 vuoden ikäraja

Valtioneuvoston kehotus suojata erityisesti yli 70-vuotiaita perustuu muun muassa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n arvioon, jonka mukaan nykytiedon perusteella yli 70-vuotiaat henkilöt ovat muita alttiimpia saamaan vakavan koronavirusinfektion.

Itse asiassa juuri iäkkäiden eli riskiryhmään kuuluvien ihmisen suojeleminen on yksi kolmesta hallituksen tavoitteesta, kun Suomessa on tehty määräyksiä ja ohjeita koronaviruksen leviämisen estämiseksi.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin HUSin toimitusjohtaja Juha Tuominen kertoi Ylen A-studiossa maanantaina 4.5.2020, että rajoitukset yli 70-vuotiaille ovat olleet tarpeen.

– Me olemme saaneet koronaepidemian kuriin. Erityisesti meidän on pitänyt pitää huoli siitä, että kaikkein haavoittuvimmassa osassa olevat ihmiset saadaan suojattua. Me tiedämme, että yli 70-vuotiaille tämä tautitaakka on raskaampi, kertoi Tuominen.

Samassa ohjelmassa vieraillut Tampereen yliopiston gerontologian professori Marja Jylhä näkee 70 vuoden rajan ristiriitaisena. Toisaalta ikärajan asettaminen on hänen mukaansa selvästi estänyt koronatartuntoja, mutta toisaalta tavoiteltujen seurauksien rinnalla tulee myös paljon ei-tavoiteltuja seurauksia.

– Ne johtavat sekä sairauksien pahenemiseen että suuriin yhteiskunnallisiin kysymyksiin siitä, mitä ikä merkitsee. Sairausriski nousee, kun on yksin kotona, kertoi Jylhä.

Odotusta autossa

Lappeenrannassa ja Jyväskylässä asuva Markku Andersson täytti 70 vuotta 27.3.2020. Hallitus oli 11 vuorokautta aikaisemmin päättänyt suosituksesta, jonka mukaan yli 70-vuotiaiden pitäisi välttää kontakteja ja siirtyä karanteenin omaisiin olosuhteisiin.

– Tarkoitus oli juhlia Teneriffalla, mutta se peruuntui. Sitten päätimme mennä ravintolaan syömään, mutta sekin peruuntui, kertoo Andersson.

Markku Andersson myöntää, että yhdessä yössä moni asia muuttui. Esimerkiksi kaupassa käynti jäi pois kuvioista.

– Onneksi vaimo voi käydä kaupassa. Minä odotan sen aikaa autossa, kertoo Andersson.

Talven jälkeen Andersson nauttii, että pääsee pyöräilemään. Se on hänen mielestään hyvä ja näinä korona-aikoina myös turvallinen tapa pitää kunnostaan huolta.

Hän myöntää, että rajoitukset tuntuvat inhottavilta, mutta pitää niitä tarpeellisina.

– Ne ovat ihan OK. Valtiovallan ja poliittisten päättäjien piti toimia, ja näin myös tehtiin. 70 vuotta on toki lääketieteellinen määritelmä, ja sillä mennään. Ei tässä voi tehdä yksilökohtaista harkintaa, sanoo Andersson.

Markku Andersson oli vuosina 1993–2004 Lappeenrannan kaupunginjohtajana ja sen jälkeen Jyväskylän kaupunginjohtajana eläkkeelle jäämiseensä eli vuoteen 2015 saakka. Hän harmittelee entisten kollegoittensa puolesta.

– Ei kateeksi käy. Isoja ongelmia on ratkottavana ja isoja kustannuksia tulee kunnille ja valtiolle valtavat määrät. Verotulojen määrää voi vain arvailla. Pitkä varjo tulee, sanoo Andersson.

Aktiivisia kansalaisia

Ylen A-studiossa vieraillut Tampereen yliopiston gerontologian professori Marja Jylhä myös muistutti lähetyksessä, että Suomi on nyt ajassa, jossa yhä useampi on yli 70-vuotias.

– Siksi on olennaista, että myös yli 70-vuotiaat ihmiset ovat aktiivisia, valtaa käyttäviä ja osallistuvia kansalaisia. Muuten tämä yhteiskunta ei tulevina vuosina pärjää.

Professori Marja Jylhä toivoo, että ikäihmiset noudattavat annettuja ohjeita. Hän kuitenkin pelkää tulevaisuutta.

– Nyt hyvissä tarkoituksissa on luotu tilanne, jossa meillä on kaksi ryhmää ihmisiä: me ja ne vanhat. Minä pelkään, että tällä jaolla, jota kukaan ei ole pahaksi tarkoittanut, tulee olemaan ikäviä seurauksia. Sen kaltaisia, joista me emme pidä, sanoo Jylhä.

Yle tarjoaa uusimmat koronauutiset Suomesta ja maailmalta. Seuraa niitä tästä.