LONTOO Lontoon ydinkeskustan Leicester Squarella on aavemainen tunnelma.

Loppumattomat turistivirrat ovat poissa, niin myös läheisen Chinatownin ravintoloiden tuoksut.

Koronarajoitusten aikana aukiolle jäivät vain asunnottomat, kuten Max. Hän menetti koronaviruksen vuoksi työpaikkansa Hollannissa ja jumiutui kotimaahan palattuaan Lontoon kaduille.

– Ensimmäisenä yönä minua komenneltiin siirtymään ja kastuin läpimäräksi. Tilanne helpottui kun sain muilta kodittomilta selviytymisneuvoja.

Max ei ole yksin. Trafalgar Squarella ilmaisia curry-aterioita tarjoilevan Nishkam Swat -järjestön kojulle on kymmenien metrien pituinen jono. Kodittomien ja poliisipartioiden lisäksi muita kaduilla liikkujia ei juurikaan näy.

– Yöllä nukkuminen tuntuu turvattomalta, vaikka poliiseja onkin paljon, Max sanoo.

Koronaepidemia toi uudet kodittomat

Britannian hallitus lupasi majoittaa asunnottomat hotelleihin koronaepidemian aikana ja väittää nyt, että 90 prosentilla heistä on nyt katto päänsä päällä.

Max kertoo kuitenkin, että hänelle majoitusta ei ole löytynyt.

– Hotellien jonotuslista on pitkä. Olen odottanut huonetta viikon ja tänään kerrottiin, että edelläni on 70 henkilöä.

Britannian asunnottomien määrä on suuri

Lontoossa 170 000 on vailla yösijaa jokaisena yönä. Koko Britanniassa määrä on 280 000, kertoo Shelter -avustusjärjestö.

Pitkäaikaiseen ongelmaan on haettu ratkaisua esimerkiksi Suomen mallista, jossa korostetaan pysyvän asunnon merkitystä.

Britannian hallitus on pyrkinyt saamaan asunottomat pois kaduilta koronaepidemian aikana. Huhtikuussa 5 400:lle löydettiin majoitus, joista 1 800 hotellihuoneissa.

Kodittomille ruoka-apua tarjoavan Under One Sky -vapaaehtoisjärjestö arvioi, että hotellipaikat ovat jo täyttyneet.

Järjestön riveissä ruoka-apua jakavan Sarah Ben Moussan silmään on pistänyt uusien asunottomien määrä.

– Tapasin tänään pariskunnan, joka oli toista yötä kadulla. He menettivät työnsä ja vuokraisäntä hääti heidät kodistaan.

Britannian hallitus on julistanut kolmen kuukauden kiellon häädöille, mutta kaikki eivät kieltoja kuuntele, sanoo Max.

– Tapasin juuri rakennusmiehen, joka on samassa tilanteessa kuin minä. Hän menetti koronaviruksen vuoksi työnsä, sai häädön ja on nyt kadulla.

Epidemian jälkivaikutukset voivat syventää ahdinkoa

Toisistaan turvaa hakevat asunnottomat ovat alttiita koronatartunnoille. Aterian ja suihkun tarjonneet päiväkeskukset ovat epidemian vuoksi suurimmaksi osaksi suljettuina. Samoin hävikkiruokaa päivän päätteeksi tarjoilleet ravintolat ja kahvilat.

Keskustan Covent Gardenissa Punjab -ravintolan omistaja Amrit Maan huomasi ahdingon ja päätti muuttaa ravintolan ruokasalin avustuskeittiöksi.

– Teemme nyt kodittomille 2 500 ruokalaatikkoa viikossa. Se on velvollisuutemme, sillä olemme ainoa ravintola, joka on auki tällä alueella, Maan sanoo.

COVID-19 -epidemian luomasta auttamishengestä huolimatta tilanne on huolestuttava.

Brittiläisen Institute for Fiscal Studies -laitoksen raportin mukaan koronaviruksen tuoma talouskurimus kiihdyttää eriarvoistumista ja kurittaa yhteiskunnan haavoittuvimpia kaikkein pahimmin.

Leicester Square-aukiolla Max toivoo, että hän nousee pian haavoittuvimpien joukosta.

– Aloitan uuden työn ensi viikolla ja ystäväni lupasi minulle yöpaikan viikoksi. Olen yksi onnekkaista.

Voit keskustella aiheesta torstaihin kello 23:een saakka.

Lue lisää:

Ruoka-avun tarve kasvaa poikkeusaikana: Helsinki varautuu jakamaan asunnottomille 400 lämmintä ateriaa päivittäin

Autossa nukkuva Seppo kertoo, miten koronavirus vaikuttaa asunnottomiin: "Me olemme nyt pahassa pulassa"

Asunnottomien päiväkeskuksia suljettu Helsingissä – myös asunnottomien yöpaikkojen riittävyys äärirajoilla koronatilanteen vuoksi

Korjattu avustusjärjestön nimi klo 14.30