COVID-19-taudista voi jäädä keuhkoihin pysyviä arpeumia, mutta tutkittua tietoa toipumisesta on vielä vähän.

Suomessa ensimmäisten joukossa COVID-19-taudin sairastaneet Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkäri Hanna Nohynek ja triathlonia harrastava muusikko Pekka Lehti yllättyivät kumpikin keuhkojen hitaasta palautumisesta. Molemmat ovat perusterveitä, aktiivisia liikkujia, mutta vielä kuukausi taudin sairastamisen jälkeen kevytkin liikunta hengästyttää.

– Keuhkojen palautuminen ei ole tapahtunut odotetusti. Polkupyöräillessä hengästyn eri tavoin kuin aiemmin. Toki siihen voi myös vaikuttaa se, että sairauden aikana lihasmassaa on sulanut, Nohynek kertoo.

– Nyt vasta oloni alkaa olla melko normaali, mutta keuhkot eivät toimi entiseen tapaan, sanoo Lehti.

Koronavirus vei triathlonistin sairaalaan

Nohynek ja Lehti sairastuivat kumpikin COVID-19-tautiin maaliskuun puolivälissä. Lehti epäilee saaneensa tartunnan naistenpäivän konsertissa. Nohynek sai taudin luultavasti Tukholmasta työmatkalta.

Vielä maaliskuun alussa koronaviruksen testaamista jouduttiin priorisoimaan, koska laajaan testaamiseen ei ollut resursseja. Vaikka Lehti meni kovan kuumeen takia lääkäriin, hänet passitettiin testaamatta kotiin.

– Lääkäri neuvoi soittamaan koronapuhelimeen, jos epäilisin koronavirusta. Puhelin oli ruuhkautunut, mutta seuraavana päivänä pääsin läpi. Minua ei kuitenkaan otettu testeihin, koska viimeisimmästä ulkomaan matkastani oli jo yli kaksi viikkoa, Lehti kertoo.

Viikon sairastamisen jälkeen Lehden oireet alkoivat viitata jo niin selkeästi koronavirukseen, että hänet haettiin infektioambulanssilla Meilahden sairaalaan testattavaksi. Testituloksia hän odotti kotonaan. Hengitysvaikeudet alkoivat olla pahoja. Keuhkoissa oli polttava tunne, hengittäminen sattui ja hapen saanti oli vaikeaa.

Testi varmisti epäilyt; kyse oli koronaviruksesta. Lehti päätyi Meilahden keuhko-osastolle, jossa hän sai lisähappea ja antibioottia. Hänellä oli koronaviruksen aiheuttama keuhkokuume.

– Huomasin happivajeen vasta, kun sain lisähappea. Happivaje alkaa niin salakavalasti.

Kuume nousi pahimmillaan lähes 40 asteeseen ja kesti 17 vuorokautta.

– Parin päivän päästä sairaalassa lääkäri sanoi, että nyt tauti on huippukohdassa ja alkaa talttua enkä päädy teho-osastolle, Lehti muistelee.

Lääkäri teki etätöitä sairastaessaan – nukkui välillä päiväunet

Nohynekin tauti paljastui vasta myöhemmin otetussa vasta-ainetestissä.

Hän oli lääkärinä aavistellut, että kyseessä on koronaviruksen aiheuttama tauti siihen viitanneiden oireiden perusteella. Alussa oli vilunväristyksiä, huono olo ja särkyä kehon jäsenissä. Kovaa kuumetta hänellä ei ollut missään vaiheessa.

Ensimmäisten oireiden jälkeen alkoi pahoinvointi ja ripuli. Myös haju- ja makuaisti heikkenivät. Toisella viikolla oireina olivat uuvuttava väsymys, yskä ja hengenahdistus. Nohynekin oireet kestivät lähes kolme viikkoa, mutta hän ei tarvinnut sairaalahoitoa.

Hän teki etätöitä sairauden aikana kotonaan, mutta nukkui päiväunia työpäivän aikana jaksaakseen. Töihin Nohynek palasi huhtikuun alussa.

– Nyt vasta oloni alkaa olla normaali. En silti maratonille lähtisi vielä, infektiotautien torjunnasta ja rokotuksista THL:ssä vastaava Nohynek toteaa.

Tutkittua tietoa toipumisesta vielä vähän

Koronaviruksen aiheuttamasta taudista toipumisesta ei ole vielä kovin paljon tutkittua tietoa. Kiinassa on tehty muutamia tutkimuksia, joiden mukaan keuhkojen toiminta voi COVID-19-taudin jälkeen heikentyä joillain potilailla noin 20–30 prosentilla.

Näissä tutkimuksissa otokset ovat kuitenkin olleet pienehköjä, joten niihin kannattaa suhtautua kriittisesti.

– Vauriota ei voi sanoa pysyväksi, jos seuranta-aika on muutama kuukausi. Tarvitaan pidempi ajanjakso, jotta nähdään, kuinka yleisiä pysyvät vauriot ovat, arvioi kymmeniä koronaviruspotilaita hoitanut Jarkko Mäntylä Helsingin yliopistollisesta sairaalasta HUSista.

Esimerkiksi bakteerin aiheuttamasta keuhkokuumeesta toivuttaessa on tyypillistä, että keuhkojen palautuminen voi pahimmillaan kestää useita kuukausia. Keuhkokuumeestakin voi jäädä keuhkoihin pysyviä arpia.

– Sinänsä on lohdullista, että arpeumat harvoin aiheuttavat terveelle ihmiselle mitään haittaa. Toimintakyky ja mahdollisuus urheiluun säilyvät, Mäntylä toteaa.

Keuhkojen palautumiseen vaikuttaa se, kuinka pahan tulehduksen tauti on keuhkoihin aiheuttanut. Myös potilaan muut sairaudet, kuten astma sekä keuhkoahtaumatauti, vaikuttavat toipumiseen.

Suomessa ollaan aloittamassa COVID-19-taudin sairastaneiden voinnin seuranta Omaolo-palvelussa. Tämä mahdollistaa uuden tiedon saamisen toipumiseen liittyvistä asioista.

"Jos vaurioita jää, se täytyy hyväksyä"

Pekka Lehti oli koronaviruksen aiheuttaman taudin vuoksi sairaalahoidossa yhden viikon. Triathlonia harrastava Lehti menetti lihasmassaa kuusi kiloa. Sairaalahoidon jälkeen hän oli karanteenissa ja sairauslomalla kaksi viikkoa.

Koska Lehti on ammatiltaan muusikko, on poikkeustila vienyt häneltä työt toistaiseksi.

– En sairausloman päätyttyä kokenut olevani terve, joten en olisi voinut töihin mennäkään, Lehti sanoo.

Sairaalassa häntä neuvottiin ottamaan rauhallisesti palautumisen kanssa. Lehti otti yhteyttä leukemian sairastaneeseen valmentajaan Antti Hagqvistiin, joka osasi neuvoa sairauden jälkeisessä treenaamisessa. Lehti aloitti harjoittelun valmentajan ohjeiden mukaisesti 10 minuutin kävelyillä neljä kertaa päivässä.

Joka viikko hän on pidentänyt kävelyjaksojen kestoa vähän kerrallaan. Tällä hetkellä ohjelmassa on myös lihaskuntoharjoittelua oman kehon painolla.

– Voin liikkua vain kevyesti edelleen, tehdä palauttavaa harjoittelua. Keuhkoja pitää rasittaa, jotta ne kuntoutuvat, mutta ei liikaa.

Lehden keuhkot kuvattiin sairaalassa, ja niissä näkyi viruksen aiheuttamia jälkiä. Kuukauden päästä keuhkoista otetaan uudet kuvat. Silloin selviää, onko niissä vielä vaurioita.

– Ei minua huolestuta, koska keuhkojen toipuminen on mennyt koko ajan parempaan suuntaan. Jos sinne jää vaurioita, se täytyy hyväksyä, Lehti toteaa.

Lue seuraavaksi:

Uusimmat tiedot koronaviruksesta

Hannele Seitsonen soitti sitkeästi lääkäriaikaa – Hoitamattomien sydäntautien vuoksi menetetään ehkä enemmän elinvuosia kuin koronan takia