Koronavirus on rauhoittanut poliisin työtä Kainuussa, sanoo rikoskomisario Hannu Rönkkö. Pandemia ei ole suuremmin lisännyt rikollisuutta maakunnassa, vaan se on jopa vähentänyt poliisille tulevia tehtäviä.
– Kotihälytykset eivät ole vähentyneet, mutta esimerkiksi julkisella paikalla tapahtuneet pahoinpitelyt ovat jääneet melkein kokonaan pois, Rönkkö kertoo.
Jokakeväinen piikki polkupyörävarkauksien määrässä ja ylinopeuksissa on silti näkyvillä.
– Näin keväällä moni haluaa myös lähteä kokeilemaan auton suorituskykyä. Tässä kaivattaisiin malttia sinne penkin ja ratin väliin.
Onnettomuuksia on sattunut kuitenkin normaalioloja vähemmän. Tämä johtuu Rönkön mukaan siitä, että ihmisiä on vähemmän liikkeellä kuin yleensä.
Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.
Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi.
Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä!
Korjattu 5.5.2020 klo 8.36 Rönkön titteli tutkinnanjohtajasta rikoskomisarioksi.