Epidemia on vaikuttanut laajasti suomalaisten yritysten tuotantoon. Yle on kysellyt asiasta.

Pirkanmaalaisten vastauksissa nousevat esiin kaikinpuolinen epävarmuus ja matkustusrajoitukset.

Lasinkäsittelykoneita valmistava Glaston kertoo, että asennus on keskeytynyt ja huolto vaikeutunut matkustusrajoitusten takia. Myös osien saanti on hankalaa.

Materiaalivaikeuksista kertoo niin ikään Tamsilk. Bitwise -yhtiön mukaan asiakkaiden liiketoiminta on hiljentynyt.