Kun peruskoululaiset ensi viikolla palaavat etäopetuksesta kouluihin, koulua käydään hiukan väljemmin ja käsiä pestään useammin. Opetushallitus ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL julkaisivat tänään tarkempia ohjeita kouluissa ja päiväkodeissa työskentelystä ja olemisesta.
Hallitus päätti viime viikolla, että perusopetus jatkuu kouluissa 14. toukokuuta alkaen kesälomaan alkuun asti. Varhaiskasvatukseen eli päiväkoteihin voivat palata kaikki lapset.
THL:n mukaan lapset ja nuoret sairastuvat harvemmin koronaan kuin muut ja sairastavat taudin usein hyvin lievin oirein.
Osa opettajista ja vanhemmista huolestui viime viikolla, miten koulut pystytään järjestämään niin, että mahdolliset koronavirustartunnat eivät leviäisi. Opettajat ja rehtorit halusivat myös tarkempia ohjeita, miten kouluissa oikein pitäisi työskennellä.
Koko ohjeen pääset lukemaan tästä linkistä.
Vettä, saippuaa ja käsidesiä
Ohjeissa korostuu, että päiväkodeissa ja kouluissa puhtaudesta yritetään huolehtia tavallista paremmin. Sairaana kouluun ei tulla, ja riskirymiin kuuluvien tilanne arvioidaan erikseen.
Turvaväliä ei mitata viivottimella
Koulunkäynnistä ei kuitenkaan olla tekemässä vaikeampaa kuin on pakko. Opetusministeriö ei esimerkiksi vaadi jakamaan luokkia. Samalla se tarkoittaa, että metrin, parin turvaväliä ei välttämättä voi aina pitää eikä sitä mitata.
Yläkoulussa opettajat vaihtuvat tuntien mukaan
Tarpeetonta ryhmien vaihtamista vältetään. Yläkouluissa ehdittiin jo ihmetellä, miten opetus oikein järjestetään, jos opettajan pitää olla yhden luokan kanssa koko päivä. Tällaiseen ei kuitenkaan tarvitse ryhtyä vaan opettajat vaihtuvat oppiaineen mukaan.
Aiheesta voi keskustella tiistai-iltaan klo 23:een.
Lisää aiheesta:
Uusimmat tiedot koronaviruksesta