Tornion kaupunki lomauttaa 80 työntekijää koronakriisin vuoksi. Lomautukset koskevat pääosin varhaiskasvatuksen henkilöstöä ja ajoittuvat 6.5. ja 3.8. väliselle ajalle eli ne voivat kestää enintään 90 päivää.

Keskimäärin lomautukset kestävät kahdesta neljään viikkoa työtehtävästä riippuen. Lomautustarvetta arvioidaan uudelleen toukokuun lopussa. Yt-neuvotteluiden piirissä oli 273 henkilöä.

Tornion kaupungilla palkanmaksu keskeytettiin 6. huhtikuuta reilulta sadalta työntekijältä ja viranhaltijalta, jotka työskentelevät pääasiassa kulttuuri- ja vapaa-ajan palveluissa sekä kouluissa koulunkäynninavustajina

Kaupunginjohtaja Timo Nousiaisen mukaan suurin osa lomautustarpeesta kohdistuu 6. toukokuuta ja 28. kesäkuuta väliselle ajalle. Heinäkuussa suuri osa henkilöstöstä on lomilla.

Palkanmaksun keskeytyksen piirissä olleesta 60 koulunkäyntiavustajasta suurin osa palaa töihin 14. 5., kun koulut avataan.

Kemi lomauttaa pääosin kulttuuriväkeä

Kemin kaupunki puolestaan lomauttaa 55 työntekijää ensi perjantaista (8.5.) lähtien. Lomautukset koskevat musiikkiopiston, Kivalo-opiston, museoiden ja kirjaston henkilökuntaa ja heistä myös virkasuhteessa olevia. Yt-neuvottelut koskivat 150 työntekijää.

Aiemmin kaupunki keskeytti palkanmaksun noin 40 kulttuuripuolen työntekijältä. Heistä 14 siirtyy nyt lomautusten piiriin ja osa on jo työllistynyt kaupungin muihin tehtäviin.

Henkilöstöjohtaja Jani Koskelan mukaan myös varhaiskasvatuksesta verraten moni on työllistynyt muihin palveluihin esimerkiksi sote-puolella.

Lomautukset kestävät enintään kesäkuun loppuun saakka.

Lue myös:

Kemi ja Rovaniemi keskeyttävät palkanmaksun kulttuurialan työntekijöiltä koronarajoitusten vuoksi – ammattijärjestö: "Nyt ei mennä ihan lakien mukaisesti"

Tornio aloittaa yt-neuvottelut – neuvotteluiden piirissä 250 henkilöä

Kemi aloittaa yt-neuvottelut – 150 työntekijää lomautetaan