Koronaepidemia näyttää lähes laantuneen Pohjois-Karjalassa.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan maakunnassa on 24 varmistettua tautitapausta ja tautiin on kuollut yksi ihminen.
Tartuntojen määrä on pysynyt samana huhtikuun 24. päivästä lähtien eli Pohjois-Karjalassa on eletty jo yli viikko ilman yhtään uutta tartuntaa.
Suomessa parempi tilanne on vain Etelä-Karjalassa, missä koronaviruksen aiheuttaman taudin ilmaantuvuus on koko maan alhaisin.
Maantiede suojaa, mutta ei pelasta
Siun soten infektiolääkäri Jukka Heikkinen näkee tilanteeseen kolme selitystä.
Ensinnäkin Pohjois-Karjala on hyötynyt maantieteestään. Välimatkat ovat pitkiä, asukastiheys väljä, eikä varsinaisia kasvukeskuksia ole montaa.
Kaikkea maantiede ei selitä.
Esimerkiksi Pohjois-Savossa varmistettuja tapauksia on 124, vaikka maakunta muistuttaa monin tavoin itäistä naapuriaan.
Kontiolahden ampumahiihtokisoilla saattoi olla suuri merkitys
Tärkeämpi tekijä lieneekin se, että rajoitukset astuivat voimaan ennen kuin koronavirus oli ehtinyt levitä Pohjois-Karjalassa.
Lisäksi altistuneet onnistuttiin löytämään ja asettamaan karanteeniin.
Osin mukana on ollut onnea, sillä ennen rajoituksia yksi oireeton ihminen olisi voinut helposti tartuttaa kymmeniä muita.
Infektiolääkäri Jukka Heikkisen mukaan Pohjois-Karjalassa ratkaisevaa saattoi olla se, ettei yleisöä päästetty seuraamaan ampumahiihdon maailmancupia Kontiolahdelle.
– Sillä saattoi olla aika iso merkitys. Kuten sillä, ettei Pohjois-Karjalassa järjestetty epidemian alkuvaiheessa muita isoja yleisötilaisuuksia.
Lieväoireisenakin koronatestiin
Vähäinen taudin ilmaantuvuus tarkoittaa, ettei ihmisille ole myöskään kehittynyt suojaa koronavirusta vastaan.
Mikäli rajoituksia puretaan liian nopeasti, voi epidemia ryöpsähtää.
Infektioylilääkäri Jukka Heikkinen toivoo, että rajoituksia puretaan maltilla.
– Jonkun verran rajoituksia pitää höllentää, mutta yksi kerrallaan ja kontrolloidusti eli seuraten, miten ne vaikuttavat.
Heikkisen mukaan erityisen tärkeää olisi löytää oireettomat ja lieväoireiset koronaviruksen kantajat.
Näin heidät ja virukselle mahdollisesti altistuneet pystyttäisiin eristämään muista. Samalla epidemia hidastuisi ilman laajoja rajoituksia.