Tampereen kirjastojen palautusluukut on avattu. Aluehallintovirasto antoi kirjastoille ohjeen, jonka mukaan luukut voi taas ottaa käyttöön.

Kirjastot ovat kuitenkin yhä kiinni. Palautusluukkujen avaamisella pyritään jo ennakkoon purkamaan pitkän koronasulun jälkeisiä palautusruuhkia.

Tampereen kaupungin tiedotteen mukaan palautuksilla ei kuitenkaan ole kiire. Kaikkien kirjastojen sulkuaikana erääntyvien lainojen eräpäivät on automaattisesti siirretty sulun jälkeiseen aikaan. Näistä lainoista ei myöskään kerry myöhästymismaksuja.

Muiden PIKI-kirjastojen osalta palautusluukkujen tilanne kannattaa tarkistaa kirjastojen kotisivuilta tai soittamalla kirjastoon.