Blogi

Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan blogeja tekee joukko oman alansa tarkkaan tuntevia toimittajia.

> Kaikki blogit voit lukea täältä

Koronakriisin alkuvaiheessa puhuttiin, kuinka Suomi on poikkeuksellisen hyvin varautunut maa.

Kevään edetessä on kuitenkin käynyt ilmi, että ei varautuminen erityisen onnistunutta ollut.

Vaikka päättäjät ovat vakuuttaneet, että suojavarusteet riittävät, hoitajia on muun muassa neuvottu suojautumaan sadetakeilla. Helsingin Sanomien selvityksen mukaan suojavarusteita oli valmiusvarastossa alun alkaenkin aivan liian vähän.

Jos suojavarusteita ei ole riittänyt kaikille, yritystukien kohdalla on näyttänyt olevan jopa päinvastainen ongelma: niitä on jaettu apua tarvitsevien ohella myös hyvin pärjääville konsulteille ja blogisteille sekä konkurssikypsille yrityksille.

Virheistä täytyy puhua, että niistä opitaan. Mitä mieltä sinä olet – miten vastaavat virheet voitaisiin jatkossa estää? Entä mikä ylipäätään on mennyt pieleen, ja missä Suomi puolestaan on onnistunut?

Katso videolta, kuinka näkemykset varautumisesta ovat koronakevään edetessä muuttuneet ja tule keskustelemaan.

Olen mukana keskustelussa kello 21:een saakka.

Marja Sannikka

Kirjoittaja on politiikasta ja yhteiskunnasta kiinnostunut toimittaja, jonka mielestä totuus joskus sattuu, mutta sitä päin täytyy silti katsoa.

Marja Sannikka palaa tauon jälkeen ruutuun TV1:llä ja Yle Areenassa perjantaina klo 20. Vieraina ovat muun muassa HUSin diagnostiikkajohtaja, terveysoikeuden professori Lasse Lehtonen, sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhila ja hallintotieteen professori Jari Stenvall Tampereen yliopistosta.

Katso täältä Marja Sannikan aikaisempia jaksoja.

Lue myös

Pääministeri Marin antoi eduskunnalle ilmoituksen koronakriisin hoidosta: "Epidemian vaikutukset yllättivät", "kannan suojavarusteista kovaa huolta"

Taas uusi hoivakoti, jossa 10 kuollutta – Ylen lähteet kertovat kaoottisista oloista: Vanhuksia kuollut yksin huoneissaan

Kun vanhukset eristettiin huoneisiinsa, harhat alkoivat parissa päivässä – hoitaja kertoo koronaeristyksen karuista seurauksista Belgiassa