Koronavirustartuntoja on todettu koko maailmassa jo yli 3,5 miljoonaa, käy ilmi muun muassa uutistoimisto Reutersin ja Johns Hopkins -yliopiston laskennasta.
Viruksen aiheuttamaan covid-19-tautiin on tiettävästi kuollut lähes neljännesmiljoona ihmistä. Johns Hopkinsin mukaan virukseen kuolleita oli maanantain sarastaessa 247 306.
Reutersin mukaan viimeisen vuorokauden aikana uusia tartuntoja on todettu 84 004. Näistä suurin osa kirjattiin Yhdysvalloissa ja Euroopan maissa, mutta merkittävää kasvua nähtiin Venäjällä sekä Latinalaisen Amerikan ja Afrikan maissa.
Venäjällä tartuntoja oli maanantain alkaessa vahvistettu yhteensä 134 687 kappaletta. Kuolemantapauksia oli kirjattu 1 280.
Globaalisti pandemian leviämisen tahti on hidastunut hieman huhtikuun huipusta.