ROOMA Koronavirus on pysäyttänyt kuukausiksi italialaisen yhteiskunnan, mutta ei italialaisten unelmia kesälomasta Välimeren rannoilla.

Yksi unelmoijista on Venetsiasta tunnin matkan päässä, pienessä Azzano Decimon kylässä asuva englannin kielen opettaja Eliana Attuoni. Perheeseen kuuluu Attuonin lisäksi aviomies, viisi aikuista lasta ja koira.

Perheellä on ollut jo vuosikymmeniä tapana viettää heinä-elokuun vaihteessa viikkoja meren rannalla Italiassa. Myös tulevalle kesälle loma oli suunniteltu, ja merenrantatalo Etelä-Italian Pugliasta varattu jo viime vuoden puolella.

– Sitten tuli koronavirus ja nyt mietimme, että mitä ihmettä me teemme. Yhteinen kesäloma on meille yhtä tärkeä kuin joulu. Kolme lapsistani asuu ulkomailla, ja näemme toisiamme harvoin, joten loman fyysinen läheisyys, halaukset ja suukot ovat tärkeitä, Attuoni kertoo Ylelle puhelimitse.

Vuokrattavat talot hotelleja suositumpia

Italia on ollut yksi koronan pahimmin koettelemia maita koko maailmassa, ja ensimmäinen suurten tartunta- ja kuolleisuusmäärien maa Euroopassa.

Tänään Italia alkaa asteittain käynnistää talouden rattaita ja löyhentää kahdeksan viikkoa voimassa olleita tiukkoja liikkumisrajoituksia. Ensin käynnistetään teollinen tuotanto ja rakennusala, kahden viikon päästä avataan kaupat ja museot. Kesäkuun alussa on ravintoloiden vuoro.

Yksi suurimmista kysymyksistä on matkailualan yrittäjien kohtalo. Turismin arvioidaan olevan koronaviruksen seurausten kovin kärsijä.

Erityisesti merenrannoilla toimivilla kausiyrittäjillä huippusesonki alkaa normaalioloissa toukokuun alussa, ja monella on kova hinku pian avata liiketoimiaan. Italialla on noin 7 600 kilometriä rantaviivaa, ja rannoilla pyöritetään palveluita ravintoloista ja -baareista aurinkovarjojen ja -tuolien vuokraamiseen. Ala työllistää noin 300 000 ihmistä kesäsesongin aikana.

Moni perhe on etsinyt hotelleja riskittömämpiä vaihtoehtoja lomamajoitukselle. Italialaiset loma-asuntojen välittäjät kertovat, että vuokrattavia, uima-altaallisia lomataloja koskevat kyselyt ovat nelinkertaistuneet.

Attuoni iloitsee siitä, että perhe on tänäkin vuonna vuokrannut lomaviikkojensa ajaksi oman talon.

– Talon edessä pieni ranta, jossa ei usein ole tunkua, joten omalla porukalla oleminen onnistuu. Jos yöpyisimme hotellissa, olisin pelokkaampi, Attuoni pohtii.

Pleksilasia, bambua ja kuumeen mittausta

Tavallisesti Italian hiekkarannat täyttyvät kesällä ääriään myöten vieri vieressä aurinkoa ottavista ihmisistä, mutta tartuntariskin takia sellainen ei nyt käy. Hallitus ei ole kommentoinut asiaa, ja alan yrittäjät vaativat kovaan ääneen hallinnolta taloudellista tukea sekä ohjeistusta siitä, miten rannoilla tulee toimia.

Keskustelu turvallisista vaihtoehdoista on jo kuumentanut tunteita.

Huhtikuun puolivälissä modenalainen yrittäjä ehdotti, että hiekkarannoille pystytettäisiin pleksilasiseinäisiä koppeja, jotka erottaisivat aurinkovarjot toisistaan. Idea sai suuren määrän kritiikkiä kansalaisilta ja muilta yrittäjiltä, joista osa uhkasi jo luopua koko sesongista.

Seuraavaksi roomalaisyritys mallinsi osittain bambusta tehdyt majat, joiden sisällä olisi kaksi aurinkotuolia ja merivesisuihku. Venetsian ympäristössä toimiva start up -yritys puolestaan kehittelee kuumetta mittaavaa, kädet ja jalat desinfioivaa laitetta rannoille.

Friuli-Venezia Giulian hallintoalueella pohditaan, jaettaisiinko rannalle tuleville sähköiset silikonirannekkeet, jotka toimisivat avaimen tapaan, jotta pukukoppien kahvoja ei tarvitsisi koskea.

Eliana Attuoni on varautunut siihen, että loma-arkeen tulee isoja muutoksia. Hän on kuullut puhuttavan esimerkiksi hiekkarantojen aamu- ja iltapäivävuorottelusta, jotta ruuhkia ei pääsisi syntymään. Varusteita kuten aurinkovarjoja tullaan desinfioimaan ja ravintoloiden pöydät erottamaan turvavälein, hän ennustaa.

– Kyllä me mukaudumme kaikkeen, mutta toivottavasti hallitus keksii jotain lomatunnelmaan paremmin sopivaa ja ekologisempaa kuin pleksilasit rannoilla. Nehän kuumenevat auringossa, ja minulla on vähän ahtaan paikan kammoa.

Alueiden väliset rajat toistaiseksi kiinni

Kysymysmerkkejä on merenrantojen turvavälijärjestelyjen lisäksi muitakin.

Rajoitusten asteittaisesta purkamisesta huolimatta rajat Italian hallintoalueiden välillä pysyvät toistaiseksi kiinni. Tällä hetkellä Attuoni perheineen ei siis voisi edes matkustaa eteläiseen Italiaan.

Attuoni on kuitenkin toiveikas sen suhteen, että alueiden väliset rajat avataan ennen lomaa. Tärkeintä äidille on, että perheenjäsenet voivat tavata jossain.

– Jos emme pääse odottamallemme lomalle, niin ehkä menemme jonnekin lähemmäs kotia. Toivon kovasti, että sinne pääsee mukaan koko perhe, hän sanoo.

Lue myös:

"Ajattelen usein, miltä ensimmäinen suudelma koronan jälkeen tuntuu" – läheisyydenkipeät italialaiset kertovat, miten he ovat kestäneet eristystä 56 päivää

Miten uskot tulevan kesän lomailun sujuvan? Voit keskustella aiheesta 5.5. klo 23.00 saakka.