Koronan vuoksi suljetut Tampereen kaupungin ylläpitämät ulkoliikuntapaikat avataan kuntalaisten ja seurojen käyttöön. Avaaminen tapahtuu porrastetusti maanantaista lähtien.
Sisäliikuntapaikat kaupunki pitää edelleen suljettuna 13. toukokuuta asti hallituksen linjauksen mukaisesti.
– Ulkokentät päätettiin avata, jotta voitaisiin hiljalleen aktivoida yhteiskunnallista toimintaa poikkeusolojen purkamiseksi, sanoo sivistyspalveluiden johtaja Lauri Savisaari.
Savisaaren mukaan esimerkiksi Tampereen ulkoilureiteillä on ollut paljon liikkujia, mutta ihmiset ovat noudattaneet hyvin turvavälejä.
Tampereen kaupunki päätyi ulkokenttien avaamiseen myös terveydenhuollon asiantuntijoiden näkemyksen pohjalta. Taysin infektioyksikön ja kaupungin tartuntatautivastuuhenkilöstön mukaan tartunnan riski ulkoliikuntapaikoilla on tällä hetkellä merkityksetön, jos liikuntapaikoille ei tulla sairaana ja niissä pidetään huolta turvavälieistä.
Liikuntapalvelujen henkilöstö valvoo käyttäytymistä
Kaupungin liikuntapalveluiden henkilöstöä valvoo normaalisti ilman henkilökuntaa olevilla kentillä, että harjoittelu sujuu ohjeiden mukaan turvallisesti. Tämä tarkoittaa, että harjoittelijamäärät kentillä pysyvät maltillisina ja että liikkujat pitävät huolen turvaväleistä.
Maanantaina avataan ensimmäisenä tekonurmikentät, yleisurheilukentät, beach-volley kentät ja retkeilyalueet. Luonnonnurmikentät avataan sään salliessa viimeistään tuoko-kesäkuun vaihteessa. Ulkoliikuntapaikkojen yhteydessä olevat WC-, huolto-, pukuhuone- ja muut sisätilat pysyvät toistaiseksi suljettuna.
Liikuntapaikkoja koskeva tarkempi ohjeistus löytyy kaupungin verkkosivuilta tampere.fi/liikunta.